Vietnamilainen kala-ateria

Kyllä se on todettava että aasialainen ruoka suorastaan vyöryy meille suomeen ja miksei maailmalle muutenkin. Kiinalainen on menneen talven lumia, nähty ja koettu, vaikka varmaan tullut kyllä jäädäkseen. Keittiökriitikko yrittää pysyä muutoksen perässä joten tänään kokattiin aasialaista ruokaa.

Sekä keittäjä itse että tuo keittiökriitikon oma ruokakriitikko olimme asiasta samaa mieltä, ruoka oli maukasta ja onnistunutta ja tapahtui sellainen harvinaisuus että olin jopa itse tyytyväinen ateriaan (riisiä lukuunottamatta, se jäi liian irtonaiseksi ja puikoilla syöminen oli varsinainen farssi). Kokeilin valmistaa sekä lohta että siikaa mutta täytyy sanoa että siika pesi lohen 6-0.

Grillattua marinoitua kalaa (siikaa ja lohta), höyrytettyä kaalia, nuoc cham dippikastiketta ja jasmiiniriisiä. 

Aterian valmistaminen ei todellakaan ole ydinfysiikkaa, valmistusmenetelmät ovat perin yksinkertaisia. Ainoa todellinen haaste on tutustua uusiin raaka-aineisiin ellei ole käyttänyt aasialaisen keittiön aineksia aiemmin. Itse löydän nämä raaka-aineet omasta lähikaupastani, hyvin varustellusta sellaisesta. Viimeistään isompi supermarket tarjoaa ainekset eli erikoisuuksista ei todellakaan ole kyse. Työvälineistä morttelista on suuri apu mutta sauvasekoittimellakin homma onnistuu. Kastikkeet säilyvät jääkaapissa, itse tein ne jo edellisenä päivänä joten itse aterian valmistaminen kävi todella nopeasti. Lisäksi aasialainen ruoka, vietnamilainen ainakin, on todella terveellistä sillä se sisältää paljon kasviksia ja vain vähän rasvaa. Jos ehdin niin lasken tässä jonain päivänä koko menun ravintoarvot.

Nuoc cham, vietnamilainen dippikastike
neljälle

3/4dl vettä
0,6dl palmu- tai ruokosokeria
3-4rkl kalakastiketta 
1rkl valkoviini- tai riisiviinietikkaa
1 limen mehu
½ punainen chilipalko
2 valkosipulinkynttä

Kiehauta vesi ja kaada kulhoon, lisää sokeri ja sekoittele kunnes sokeri liukenee. Lisää kalakastike, etikka ja limen mehu. Maistele lientä, voit hyvin lisätä jotain ainesosaa jos tuntuu että kastike kaipaa esimerkiksi lisää happamuutta (etikka tai lime) tai suolaisuutta (kalakastike). Pilko valkosipulinkynnet ja chilipalko pieniksi paloiksi ja lisää liemeen, sekoittele.

•itse dippasin kastikkeeseen kaalinpaloja, mieheni taas innostui lisäämään sitä riisin kastikkeeksi. tyyli lienee vapaa :)
•chilin määrää voit vähentää tai lisätä oman maun mukaan
•säilytä liemi jääkaapissa jos teet sen etukäteen
•kuva liemestä näkyy keskimmäisessä kuvassa taustalla


Vietnamilainen kala
kahdelle

marinadi
2/3 punttia tuoretta korianteria
½ punainen chilipalko
3 valkosipulinkynttä
2 nopan kokoista palaa tuoretta inkivääriä
2 limen mehu
2rkl kalakastiketta
1 tl merisuolaa

Jos käytössäsi on mortteli tee korianterista (varsineen), suolasta, chilistä (poista siemenet), valkosipulista ja inkivääristä (inkivääri tulee kuoria) tahna ja lisää vasta sitten nesteet. Mikäli valmistat marinadin sauvasekoittimella tai tehosekoittimella voit lisätä heti kaikki ainekset ja pyöräyttää ne sileäksi kastikkeeksi.

lisäksi tarvitset
2 annosta (n.300g) vaaleaa perattua kalaa fileenä (siikaa, seitiä, haukea, tms)
2-3rkl rypsiöljyä
tuoretta korianteria
paahdettua sipulirouhetta
(kurkumaa)

Laita kalapalat foliosta tehtyyn nyyttiin nahkapuoli alaspäin. Lusikoi marinadia tasaisesti kalan päälle ja anna maustua noin 20min. Kaada kaloista irtoava liika neste pois ja kaada kalojen päälle öljyä. Grillaa tai paahda nyyttiä uunissa kunnes kalat kypsyvät, se ei kestä pitkään. Ripottele kalojen päälle vielä hieman kurkumaa sekä korianterinlehtiä, viimeisen silauksen antaa paahdettu rapea sipuli.

•marinadi maistuu sellaisenaan todella vahvalle, suolaiselle ja tuliselle, mutta kalan kanssa maku tasoittuu erinomaisesti joten vahvaa makua ei pidä säikähtää
•paahdettua sipulia löytyy useimmista marketeista maustehyllyn tuntumasta, viimeistään isommasta marketista jos ei muualta
•kaloista folioon valuva paistoliemi on todella maukasta, lusikoi sitä kalan ja vaikka riisin päälle mutta älä heitä hukkaan!


Höyrytetty kaali
kahdelle

1 savoijinkaali
suolaa

Irrota kaalista muutama uloin lehti, täyskokoisesta kaalista noin 2 lehteä per ruokailija. Leikkaa pois paksu lehtiruoti. Revi lehdet käsin suupalan kokoisiksi palasiksi ja huuhtele palaset. Laita kaalit höyrykattilaan (tai käytä höyryritilää) ja kiehuta kattilaa kansi päällä viitisen minuuttia. Sen jälkeen sammuta levy, kaalit voivat odotella kattilassa jonkin aikaa siirtämistä tarjoiluastiaansa. Ripottele kaalien päälle aavistus suolaa. Dippaa kaalinpaloja nuoc chamiin.

•kaalia ei saa kypsentää läpikypsäksi ja pehmeäksi vaan purutuntuma ja kaalin rakenne tulee säilyttää. parempi termi voisi olla kuumentaa kuin kypsyttää
•voit käyttää muitakin pehmeitä kaalilajikkeita kuten kiinankaalta tai bok choyta


Jasmiiniriisi

Keitä riisipakkauksen ohjeen mukaan riisiä kahdelle. Voit lisätä keitinveteen pienen ripauksen sokeria.

Ruokakokemus: Japanilainen ravintola Magokoro, Vaasa

Vaasan Amarilloon kävellessämme huomasimme että netistä aikoja sitten bongaamani Japanilainen ravintola Magokoro sijaitsi myös Rewelissä, jestas mikä onnenpotku! Päätimme yhteistuumin että tilaamme poislähiessämme sushia "iltapalaksi" takeawayna, ihan vain sen vuoksi että kun nyt sushipaikan ohi kävelemme niin pakko meidän on tilaisuus hyödyntää. Ei tiedä miten kauan joutuu odottamaan seuraavaa tilaisuutta saada japanilaisia herkkuja.

Ihastelimme odotellessamme Magokoron sisustusta. Liiketila on pieni mutta jotenkin ihanan pelkistetysti sisustettu. Ei mitään ylimääräistä mutta silti tila on jotenkin kotoinen. Sushin valmistaminen tapahtui omalla tiskillään samassa tilassa ruokailijoiden kanssa, ei missään hämärässä ravintolan perukoilla.

Tilasimme makisushia, Dragon rolleja jotka sisälsivät mm. friteerattua katkarapua ja ankeriasta, sekä Sunrise-makeja joissa oli mm. lohta ja lentokalan kaviaaria. Hinta koko laatikollisella oli yhteensä 14 euroa, ja tästä määrästä syö kaksi ihmistä.

Niille jotka eivät ole syöneet sushia herää varmaankin kysymys että mitä tuo kaikki muu tykötarve sushin vieressä on. Pikakertaus siis sushin syömiseen. Kuvasta löytyy tietenkin syömäpuikot, sillä sushi syödään oikeaoppisesti joko puikoilla tai sormin. Haarukka joutaa romukoppaan. Kalan muotoiset pienet pullot sisältävät soijakastiketta, pienessä valkoisessa pakkauksessa on tulista wasabitahnaa ja sen alla olevissa pussukoissa on inkivääripikkelsiä eli garia.

Sushia syödään siten että sushipala kastetaan wasabitahnalla maustettuun soijakastikkeeseen ja laitetaan suuhun kokonaisena, sushia ei siis paloitella eikä haukata reunasta. ;) Näin kaikki maut tulevat suuhun yhtäaikaa ja oikeassa järjestyksessä, oikealla voimakkuudella. Gari on tarkoitettu suun puhdistamiseen ja makujen neutraloimiseen eri sushilajien välillä. Inkivääripalat ovat pieniä ja mietoja ja niiden pureskeleminen todella raikastaa suuta mukavasti, vaikka sushi sinällään ei voimakasta olekaan. Wasabin määrän soijakastikkeeseen voi valita oman makunsa mukaan, ja jos ei välitä yhtään tulisuudesta niin jättää ensimmäisellä kerralla wasabin vaikka kokonaan pois.

Laitoin sushit lautaselle annoksiksi kastikkeen ja garin kanssa

En halunnut tehdä tästä varsinaista arvostelua koska emme ruokailleet itse ravintolassa ja söimme ainoastaan kahta erilaista sushia. Sanottakoon kuitenkin sen verran että "iltapala" oli nautinto, sushi oli todella hyvää siinä mittapuussa mitä itse ruokalajia tunnen ja palaamme Magokoroon varmuudella vielä myöhemmässä vaiheessa!

Ravintolan kotisivut

Magokoro

Keittiökriitikko iskee: Amarillo, Vaasa

Kuten aiemminkin kirjoitin niin en aio jättää ketjuravintoloita pois kirjoituksistani, yksinkertaisesti siitä syystä että eihän ketjuravintoloilla lopulta ole muuta yhteistä kuin ruokalista, muu on kiinni ihmisistä jotka ravintolan toimintaa ylläpitävät. Jokainen ravintola on yksilö ja palvelu ja ruoan laatu voivat vaihdella suurestikin.

Tällä kertaa suuntasimme Vaasan Amarilloon, oikeastaan siksi että se on ollut meille se "takuuvarma" paikka sen suhteen että ruoka on aina ollut hyvää ja palvelukin on toiminut ilman suurempia kompastuksia. Sama odotus oli tälläkin kertaa, lopputulos.... no, lukekaa eteenpäin. ;)

Itse tilasin annoksen Pork Amigo, joka listan mukaan sisältää savustettua ylikypsää kassleria, pippurikastiketta, jääsalaattia, coleslawta, cheddarjuustoperunaa ja pekoni-papupaistosta. Hintaa annoksella oli 18.90€.

Annoksen koko oli hurja, ainakaan nälkä ei tämän jälkeen ole! En jaksanut syödä koko annosta joten nautin siitä vain" parhaat palat". Mutta aloittakaamme annoksen pääraaka-aineesta eli ylikypsästä kasslerista, se oli sanalla sanoen erinomaista. Maukasta, mureaa, suorastaan suli suuhun. Odotukseni ylikypsän porsaanlihan erinomaisuudesta ei siis mennyt todellakaan hukkaan. Maukasta oli myös pippurikastike, sopivan kermaista ja pippuri todella maistui. Pidin kovasti myös pavuista, mistä yllätyin oikeastaan itsekin koska en ole suuri papujen ystävä. Tosin nyt jälkeenpäin lukiessani annoksen listakuvausta katsoin että kyseessä oli pekoni-papupaistos. Pekonia en kyllä muista syöneeni enkä sitä ottamissani kuvissakaan näe, mutta ei se tietysti välttämättä tarkoita etteikö sitä siellä olisi ollut jossain muodossa... ei ainakaan kovin mieleenpainuvasti kuitenkaan? Pöydässä en muistanut koko pekonin asiaankuuluvuutta, olisin varmasti muuten tiedustellut asiaa tarjoilijalta. Coleslaw oli ihan perus coleslawta, ei siitä sen enempää. Perunoista totean sen verran että jos niissä cheddaria olikin niin maku peittyi perunoiden todella voimakkaan mausteisuuden alle, en oikein osaa sanoa oliko kyseessä joku mausteseos vai pippuri mutta tulista oli. En ole arka mausteiden käyttäjä ja chili ja wasabi kuuluvat omaan keittiöön, mutta nämä olivat silti aika "hot". Puolisoni oli samaa mieltä että aika ytyjä olivat, vaikka hänen annoksessaan oli sentään vastapainona habaneroa. ;) Toki tulisuus voi olla tarkoituskin mutta cheddar jäi mausteisuudelle pahasti kakkoseksi.

Kokonaisuutena annos oli "ihan okei". Mieleni tekisi kirjoittaa että hyvä, mutta jotenkin annoksesta kokonaisuutena ei jäänyt ihan hyvä-fiilistä joten ihan okei saa riittää. Tämä on harmi, koska käväisin pari viikkoa sitten Amarillossa edellisen kerran ja se ruoka oli Hyvää. Ei vain ollut kameraa mukana joten en saanut siitä reissusta blogipäivitystä.

Mieheni ruuasta vielä hieman lyhyempi versio, kuvan kera toki. Kyseessä siis Whisky Entrecôte, eli viskiöljyllä valeltu entrecôtepihvi, jalapeño-valkosipulimajoneesia, habanerokastiketta, sipulipaprikapaistosta, jalapenoja ja Steakhouse BBQ-maustettuja ranskalaisia

Kirjoitan tämän lyhyesti ja ytimekkäästi. Pihvi itsessään kaipasi suolaa, maistoin sitä itsekin ja olin täysin samaa mieltä. Saahan sitä lisättyä mutta ei se kuitenkaan ole sama asia lisätä suolaa jo hieman jäähtyneen pihvin päälle. Kypsyysasteesta emme myöskään olleet ihan samaa mieltä keittiön kanssa, mutta mieheni päätti syödä pihvin eikä lähteä sitä vaihtamaan vaikka luonnollisesti aina mahdollisuus tähän on olemassa. Ranskanperunat olivat hyviä (tämäkään ei ravintoloissa ole itsestäänselvyys, niin erikoiselta kuin se kuulostaakin) eli pinnalta rapeita ja sisältä ihanan pehmeitä. Dipit olivat juuri sitä mitä pitikin, maistelin itsekin ja hyviähän ne olivat. Habanero nostaa kyllä nopeasti hien pintaan! :) Kokonaisuutena annos oli mieheni makuun hieman raskas, hän olisi kaivannut enemmän kasvislisäkettä. Tämä annos saa samanlaisen arvioinnin, "ihan okei".

(Käytännössähän asiakkaan valitusoikeus loppuu siihen kun hän hyväksyy ja päättää syödä ruokansa vaikka se ei olisikaan täysin tyydyttävä. Syödystä ruuasta ei voi valittaa, ainakaan siten että haluaisi korvausta, koska ravintolalle täytyy antaa mahdollisuus paikata virheensä. Toisaalta tämä oli meille jo toinen ravintolakokemus peräjälkeen kun pihvin kypsyysaste ei ollut ihan sitä mitä on tilattu, edellisellä retkellämme Almassa medium miinuksena tilattu pihvi oli kypsä. Joskus sitä ei vain jaksaisi valittaa ja palauttaa ja odotella uutta pihviä, mutta harmittaahan se maksaa kalliista pihviateriasta 20-30 euroa ja syödä liha sellaisena mistä ei itse pidä. Tämä tilanne on toistunut vuosien varrella useasti ja oli yksi syy siihen miksi tämän blogin perustin.)

Palvelusta vielä pari sanaa. Kuten Amarillo Vaasassa yleensäkin, palvelu oli erittäin ystävällistä. Tarjoilijat ovat asiantuntevia, hymyilevät, suosittelevat ruokia, tuntevat hyvin listan ja tarjoiltavat ruoat. Jälkikasvu oli  meillä mukana ja hänet huomioitiin ihanasti tuomalla viihdykkeeksi värikyniä ja paperia, niiden parissa juniori viihtyikin ihan kiitettävästi loppuun saakka. Tämä on perheenä liikkuville helpotus ja saa olon tuntemaan tervetulleeksi silläkin uhalla että mukana on metelöivä ja mahdollisesti jopa kiukutteleva lapsi. ;)

Ehkä palvelu kokonaisuutena ei kuitenkaan ollut ihan yhtä sujuvaa kuin aikaisemmin, tunnelma oli tarjoilun osalta aavistuksen sekainen, plus että alkupalamme unohdettiin toimittaa kokonaan. Odottelimme jonkin aikaa, ehkä puolisen tuntia ja ihmettelimme että kylläpä nyt alkupaloissa kestää. Ravintolassa toki oli suhteellisen paljon väkeä joten ajattelimme että keittiössä on ruuhkaa. Lopulta meille tuotiin suoraa pääruoka, alkupalat olivat unohtuneet kokonaan. Ilmoitimme asiasta ja tarjoilija kyllä pahoitteli ja tiedusteli haluammeko edelleen alkupalamme, mutta totesimme että antaa olla, ei haittaa. Alkupalojen napostelu olisi ollut sopivaa viihdykettä pääruokaa odotellessa, joten ehkä se suurin merkitys oli jo menetetty. ;) Olimme ensin ajatuksissa tilata jälkiruokaakin mutta odotellessamme tarjoilijaa hakemaan lautasia tulimme toisiin ajatuksiin ja otimme lopulta vain laskun. Meille on käynyt itseasiassa monesti näin, ensin mietimme tilaavamme jälkiruokaa mutta jos lautasten hakemista joutuu odottelemaan niin into laantuu ja lopulta kun tarjoilija saapuu niin pyydämme vain laskun. Emme me kohtuuttoman kauaa odotelleet mutta hetkisen kuitenkin, ja sitten aloimme ynnäilemään että jos keittiössä on jonoa ja palvelu on hieman hitaampaa tänään kuin normaalisti, niin parempi ehkä mennä vain kotiin viemään jälkikasvua nukkumaan, ajomatkaa kun kuitenkin jonkin verran oli.

Pienen pieni osa minusta toivoi että vaikka yksi juoma olisi hyvitetty alkupalojen unohtumisen korvaamiseksi tai tarjottu ylimääräistä parkkilipuketta, mutta ei tällä kerralla. Ehkä ensi kerralla?

Kaiken kaikkiaan täytynee todeta että Amarillossa on ollut parempiakin kokemuksia, mutta ei tämä silti huono retki ollut eikä antanut mitään syytä että miksi emme palaisi ravintolaan. Hyvät kokemukset menneiltä vuosilta puoltavat kuitenkin ravintolaa todella paljon.

*****

Amarillo Vaasa

Ala Carte

Ruoka-annokset 3½ / 5

Palvelu 4 / 5

*****

Suklaamoussea ja karpalo-kardemummasiirappi

Jos pitäisi valita yksi raaka-aine josta et luopuisi mistään hinnasta, se olisi melkoisella todennäköisyydellä suklaa. Tuo ihana raaka-aine josta saa kehitettyä ihan mitä vain. Sitä voi käyttä sellaisenaan, leivonnassa, kastikkeissa, moussena, juomissa, jäätelössä, sitä voi muokata ja muotoilla lähes rajattomasti (jos vain taito on hyppysissä, siis....). Tuosta ihanasta raaka-aineesta tämän päivän jälkiruokakin sai alkunsa. Tämä resepti on ihan kelpo jos haluaa tehdä samettisen pehmeää suklaamoussea. Mousse on aika tuhtia joten suurta määrää sitä ei tarvita. Uskon että se sopisi erinomaisesti myös kakun väliin tai leivosten tai cupcakesien koristeluun. Jääkaappikylmänä tämä voisi olla sopivaa myös pursotettavaksi, ainakin isolla tyllalla. Epäröin aluksi karpalosiirapin sopivuutta annokseen mutta maku yllätti minut. Ehkä kuitenkin kokonaiset karpalot voisi jättää pois, tai tarjoilla jopa koko siirapin erikseen. Toisaalta, tuovathan ne kieltämättä annoksen ulkonäköön oman lisänsä. Karpaloiden kirpeys leikkaa mukavasti moussen kermaista koostumusta (ja tämä oli Keittiökriitikon ykkös-koemaistajan suusta kuultu kommentti ;) ).

Suklaamousse

4 hlö

100g tummaa suklaata

20g voita

1 muna

1½dl kermaa

Sulata suklaa ja voi kattilassa. Erottele keltuainen ja valkuainen. Lisää keltuainen suklaaseokseen reippaasti vispaten. Anna suklaaseoksen jäähtyä sillä aikaa kun vaahdotat kerman ja valkuaisen (erillisissä astioissa). Sekoita kermavaahto pienissä erissä huoneenlämpöiseen suklaaseokseen, lisää valkuaisvaahto samalla tavalla. Anna moussen vetäytyä jääkaapissa 1-2 tuntia, joko suoraan annosmaljoissa tai kulhossa.

Vinkkejä

•käytä korkean kaakaopitoisuuden tummaa suklaata kuten esimerkiksi Maraboun Premium-suklaita, niitä on yleensä saatavilla lähes joka marketista

•älä vispaa seosta voimakkaasti enää siinä vaiheessa kun lisäät vaahtoja, tee sekoittaminen käsivispilällä tai kauhalla ja sekoita vain sen verran kunnes ainekset ovat sekoittuneet, muuten seos voi rakeistua

•jos seos rakeistuu niin voit kokeilla lisätä pari rkl kuumaa vettä

•kakun täytteeksi tai kuorrutteeksi käytettäessä tee tupla-annos

Karpalo-kardemummasiirappi

4 hlö

1½dl karpaloita

1dl vettä

1dl sokeria

2rkl marjalikööriä, esim. mansikka

ripaus kardemummaa

Mittaa pieneen kattilaan 1dl karpaloita, vesi ja pieni ripaus kardemummaa. Keitä muutama minuutti kunnes noin puolet vedestä on haihtunut. Lisää sokeri, keitä hetki ja sekoittele samalla siten että karpalot rikkoutuvat. Siivilöi seos ja lisää loput puoli desiä (jäisiä) karpaloita sekä likööri. Jäähdytä jääkaapissa.

Vinkkejä

•voit jättää halutessasi kokonaiset karpalot pois, lisää vain alussa koko 1½dl marjoja kiehumaan

•jos siirappi jähmettyy jääkaapissa liikaa, eli siitä on keitettäessä haihtunut liikaa nestettä, voit lisätä lusikallisen vettä tai likööriä saadaksesi siirapista juoksevampaa

Tuotetesti: Kultasuklaa Oy:n sokeriton vähälaktoosinen suklaa

Tuotetesti sai alkunsa Juustoportin kahvilinjastolta. Oli kahvi ja leivos tarjottimella ja mieli teki vielä jotain pientä makeaa lisäksi kahvin kanssa, joten syöksyin vieressä olevalle suklaahyllylle ja nappasin sieltä vain jotain, sen kummemmin tutkimatta.

Lähempi tarkastelu osoitti että kyseessä oli Kultasuklaa Oy:n valmistamaa, käsintehtyä tummaa suklaata joka oli sekä sokeritonta (tai siis ei lisättyä sokeria) että vähälaktoosista. Suklaa oli makeutettu maltitolilla, kaakaota vähintään 56%, eli ei mitään mahdottoman tummaa. Ensivaikutelma oli että suklaa oli hieman liian makeaa. Toisella maistelukerralla myöhemmin, syötyäni ensin tavallisen maitosuklaakonvehdin, maku tuntui sopivammalta. Tumman suklaan yksi ihania etuja on se että sitä ei tarvitse syödä kuin pari palaa ja suklaan himo katoaa sen sileän tien!

Sanotaanko näin että tuote oli hyvä mutta pieni liiallinen makeus jäi kaihertamaan joten en antaisi suklaalle ihan täysiä pisteitä. Sehän on tietysti täysin makuasia. Koostumus oli miellyttävä, pinta sileä ja kiiltävä ja suklaa rapsahti mukavasti katkaistessa kuten kuuluukin. Sokerittomalle ja hylaruokavalioiselle suklaa varmasi sopii erinomaisesti ja tarjoaa hienon herkkuhetken. Hintaa oli aika reippaasti, 80 gramman levy maksoi kokonaista 4,20€. Kilohinta näin jälleenmyynnistä hankittuna oli melko hurjat 52,50€.

Mielenkiintoinen toteamus Kultasuklaa Oy:sta oli se että heillä on myös verkkokauppa useiden jälleenmyyntipisteiden lisäksi. Kuvittelisin että vaikkapa hienompaa juhlatilaisuutta järjestäessä voisi ajatellakin tilaavansa konvehteja (joita tosin myydään kilotavarana) kahvipöytään. Mieleeni tulee välittömästi arvokkaammat 70- tai 80-vuotisjuhlat joissa kahvipöydässä on perinteinen tulipunaisilla ruusuilla koristeltu kermakakku ja vieressä hopeisella kolmikerroksisella tarjottimella kauniita käsintehtyjä konvehteja... Täyttäisikö joku 70 tai 80, minä voin tulla keitraamaan, ainakin kahvipöydän. ;)

Yrityksen sivut:

Kultasuklaa Oy

Pavlova eli marenkikakku

Olen viimeaikoina tehnyt useasti marenkia jäätelömassasta ylijääneistä valkuaisista. Marengit sopivat hyvin vaikka kahvipöytään pikkuleipien korvikkeeksi ja säilyvät rasiassa pitkään, josko ikuisesti. ;) Tai eivät säily kun minä ja puolisoni ne syömme, usein sen jäätelön kanssa. Silmiini osui taannoin Australian Masterchefin jakso jossa kilpailijat valmistivat pavlovan eli marenkikakun Donna Hayn ohjeella. Päätin että siinäpä seuraava haasteeni ja tässä tätä merkkipäivää nyt perhepiirissä oli niin sain tilaisuuden testata reseptiä. Ilokseni saatan ilmoittaa että kakku onnistui erinomaisesti! Monesti kotikokit suorastaan pelkäävät marenkia ja sen suurta epäonnistumisriskiä, mutta kun pitää perusasiat kunnossa niin marengin kanssa pärjää. Ohjeen noudattaminen, puhtaat ja kuivat välineet, puhdas ja siisti valkuainen ilman keltuaisen jäämiä, riittävä vaahdottaminen ja maltillinen paistaminen ilman uuninluukulla ravaamista. Perinteinen ohje valkuaisvaahdon tekemisessäkin lienee se että vaahto on kyllin kiinteää kun kulhon voi kääntää ylösalaisin ilman että tulee tolkuton siivoamisoperaatio sen jälkeen. :)

No pidemmittä puheitta, tässä se nyt on, omasta mielestäni onnistunut Pavlova!

Marjoina käytin sitä mitä puutarhasta löytyi: isoja mehukkaita mustikoita sekä makeiksi kypsyneitä mustaherukoita ja punaherukoita

Kakku leikkautui juuri niin kuin Donnan ohjeistuksesta ymmärsin että sen pitääkin. Sisus oli pehmeä mutta kuitenkin niin kiinteä että siitä sai siistin viipaleen, ulkokuoren taas ollessa mukavan rapea.

Tässä kakussa on pelkkää hyvää, siis muutakin kuin maku. Sen voi tehdä etukäteen ja valmistella tuoreeltaan viidessä minuutissa. Tämä kakku ei myöskään käy kukkaron päälle! Jos kahvipöytään odotetaan vaikkapa 20 vierasta niin kaksi tällaista kakkua riittää hyvin ja uskaltaisin sanoa että rahaa menee alle 5 euroa jos marjoja on omasta takaa. Ellei ole tai on talviaika niin koristelun voi suorittaa hedelmillä kuten banaaniviipaleilla, passionhedelmällä, nektrariineilla, you name it. Joka tapauksessa 20 hengen kakut saa edelleen reilusti alle 10 eurolla. Itse tein pohjan eilen illalla, aikaa itse valmistamiseen meni ehkä maksimissaan vartti ja sitten aika minkä kakku oli uunissa. Seuraavana päivänä ei tarvinnut mitään muuta kuin vaahdottaa kerma ja lusikoida se kakun päälle ja lisätä marjat ja tomusokeri. Eli upean kakun aktiivinen valmistusaika oli noin puoli tuntia tiskeineen, jos ei siis lasketa marjojen poimimista. ;) Kahvipöydässä meitä oli 5 aikuista ja kaksi lasta, ja kakusta meni tällöin noin puolet, että hyvällä omallatunnolla voi sanoa kakusta riittävän noin kymmenelle. Samaan lopputulokseen Donnakin oli tainnut tulla, "serves 8-10".

Pavlova Donna Hayta mukaillen
8-10 hlö

POHJA:
150ml valkuaista (keskimäärin 4 munaa)
220g hienosokeria
2 ruokalusikallista maissijauhoa (Maizena)
2tl valkoviinietikkaa

TÄYTE:
2½dl kermaa (itse käytin 3dl eikä ollut liikaa...)
1rkl tomusokeria
muutama desi marjoja (tai hedelmiä, marjakastiketta, tms)

Laita uuni lämpenemään 150 asteeseen. Erottele keltuaiset ja valkuaiset tarkoin, varmista mittaamalla että valkuaista tulee noin 150ml eli  1½dl. Vaahdota ensin pelkkiä valkuaisia, joko sähkövatkaimella tai yleiskoneella, siten että valkuaiset muuttuvat kovaksi vaahdoksi. Sitten ala lisäämään sokeria vähitellen, huomaat miten seos sakenee. Vaahdota seosta kunnes se on hyvin paksua ja siihen tulee kiilto sokerin liuetessa valkuaisiin. Siivilöi seokseen maissijauho ja lisää etikka ja sekoita sen verran että ainekset sekoittuvat. Muotoile marengista leivinpaperille noin 20cm halkaisijaltaan oleva kakku. Laita kakku uuniin ja pudota lämpötila 120 asteeseen. Paista kakkua 1h 20min.

Täytettä varten vaahdota vain kerma omasta mielestäsi sopivaksi vaahdoksi (itse pidän nykyään kevyemmästä vaahdotuksesta), lisää vaahdotuksen loppuvaiheessa sokeri. Lusikoi vaahto kakun päälle ja lisää haluamasti marjat tai hedelmäpalat ja siivilöi päälle vielä tomusokeria antamaan kaunis loppusilaus.

• Oma kakkuni olisi onnellisesti palanut liian tummaksi ellen olisi tarkistanut sitä noin puolen tunnin paistoajan jälkeen, kakku oli siinä vaiheessa jo saavuttanut sen värin mikä sillä kuvissakin on. Asetin kevyesti kakun päälle folionpalan joka esti enemmän ruskistumisen. Sama keino toimii kaikkien kakkujen kanssa, jos pinta alkaa tummua liikaa niin aseta kakun päälle leivinpaperi tai folionpala.

• Pohjan voi todellakin valmistaa etukäteen. Donna antoi omassa reseptissään ohjeeksi että säilytä pohjaa koristelemattomana ilmatiivissä astiassa huoneenlämmössä, jopa 5 päivää. Huolehdi että kakku on jäähtynyt kunnolla ennenkuin laitat sen kakkukupuun.
•Toisen pavlova-kokeilun ja erään toisen reseptiä testanneen mielestä kakkua voisi uunista riippuen paistaa kauemmankin. Matalassa uunissa tuo 1h20min oli sopiva mutta omassa standardiuunissani aikaa olisi voinut pidentää vaikka jopa 20 minuuttia että ulkokuoresta olisi tullut paksumpi. 

Alkuperäinen ohje:

Donna Hayn Pavlova

Lohta ja sitruunainen beurre blanc

Tämän päivän aterialla oli muutama vieraskin ja laitoin ruokaa jossain muualla kuin omassa keittiössä. Se tuo aina oman lisähaasteensa ruoanlaittoon. Erilaiset tilat, erilaiset välineet. Jännittävää huomata miten lujasti sitä onkaan kiinni niissä omissa työvälineissään; vieraassa keittiössä pallovatkain vaihtuu tavalliseksi, induktioliesi vaihtuu tavalliseen sähkölieteen, korkea kiertoilmauuni vaihtuu matalaan tavalliseen uuniin. Siksi päädyinkin valmistamaan jotain sellaista ruokaa mikä on hyppysissä niin hyvin ettei kovin katastrofaalisen pahasti voida mennä metsään eikä homma ole välineistä kiinni. Totuushan on että hyvät välineet eivät tee hyvää kokkia mutta ovat ne siinä kyllä uskomattoman iso apu! Kotoa lähtiessäni harkitsin jopa ottavani omat veitset mukaan. No en ottanut mutta hyvin pärjättiin silti.

Ruoanlaitto alkoi siitä että hankittiin kokonainen lohi joka fileoitiin ja käsiteltiin syötäviin annospaloihin. Täytyy sanoa että olin tyytyväinen lopputulokseen, fileet näyttivät siisteiltä fileiltä eivätkä siltä kuin töitä olisi tehty kirveellä. Sellaistakin jälkeä aikanaan on minun veitsestäni syntynyt..

Kuvat eivät ole superlaadukkaita mutta pakko ne kuvat on ottaa, eihän blogi muuten mitään olisi. Kuvassa siis paistettua lohta, sitruunalla maustettu beurre blanc eli valkoviinivoikastike ja alla kermaperunoita pannulla valmistettuna. Ruoka tarjoiltiin varsinaisilta retrolautasilta, lienevät kultaisen 80-luvun tuotantoa.

Annoksesta itsestään voin kommentoida että se oli liian raskas. Pienempi osuus perunaa olisi riittänyt ja tilalle vaikkapa parsaa tai muuta "vihreää". Nyt kun mietin niin annoksesta puuttuivat rakenteet, eli esimerkiksi sitä al denteksi kypsennettyä parsaa tai vaikkapa kukkakaalta annos olisi kovasti ollut vailla. Ja pakko kai se on tunnustaa: unohdin sitten ne kantarellit, koko annoksen kruunun! Harmitti niin mahdottomasti mutta eipä tilannetta voinut enää korjata siinä vaiheessa kun asia tuli mieleen. Makuihin olin melko tyytyväinen, sain sitruunan maun kastikkeessa esiin mielestäni kohtalaisen hyvin. Laitan alle kastikkeen ja perunoiden reseptin. Perunan määrästä en osaa niin tarkkaan sanoa, vähän näppituntumalla kun yleensä keittelen.


Sitruunainen Beurre Blanc
6 hlö

50g sipulia
10g suolatonta voita
1½dl valkoviiniä
2½dl kalalientä
1 pieni sitruuna
100g suolatonta voita
suola, valkopippuri

Freesaa pilkotut sipulit pehmeäksi voissa, älä ruskista. Lisää kattilaan kalaliemi ja valkoviini, redusoi eli keitä kokoon kunnes liemestä on 1 kolmasosa jäljellä. Ota lämpö pois ja lisää sitruunan mehu ja raastettu kuori. Anna maustua muutama minuutti ja siivilöi kastike. Lämmitä kastike vielä kuumaksi ja sitten vispaa sekaan kuutioitu kylmä voi, älä kuitenkaan keitä kastiketta enää. Vatkaa kastiketta reilusti että se hieman paksuuntuu ja kuohkeutuu, mausta suolalla ja valkopippurilla ja tarjoile heti. Beurre blanc on á la minute-kastike, eli se ei kestä lämpösäilytystä vaan tulee tarjoilla heti.

Itse en ole käyttänyt suolatonta voita vaan tavallista, mutta koska alkuperäisessä reseptissä puhutaan suolattomasta voista niin kirjoitan sen reseptiin.


Kermaperunaa pannulla
6 hlö

2 sipulia
20g voita
2dl kuohukermaa
10 isoa kiinteää perunaa
suolaa

Kuori perunat ja tee perunoista noppaa, eli kuutioi nopan kokoisiksi paloiksi. Pilko sipulit ja freesaa hetki voissa, lisää perunakuutiot. Paista perunoita pannulla siten että ne saavat hieman väriä. Lisää suolaa ja kerma, pienennä lämpöä ja hauduttele kannen alla kypsäksi pari kertaa käännellen. Tarkista suolan määrä ennen tarjoilua, perunat vaativat aika paljon suolaa.

Näistähän on todella helppo varioida valkosipuliperunat lisäämällä heti alussa muutaman pilkotun valkosipulinkynnen freesautumaan sipulin kanssa pannulle.

Keittiökriitikko iskee: Ravintola Alma, Seinäjoki

Ensimmäinen ruoka-arvosteluni olisi sitten tässä, ja kohteeksi valikoitui Hotelli-Ravintola Alma Seinäjoella. Menu oli mukavan erilainen joten päätimme kokeilla Ravintola Almaa ja heidän Ala Carte-listaansa. Lounastamassa olen käynyt kyllä pari kertaa ja ollut tyytyväinen, joten sekin rohkaisi kokeilemaan.

Päätin kokeilla jälleen jotain mitä aiemmin en ole tilannut enkä edes valmistanut joten päädyin enempiä miettimättä tilaamaan ankkaa. Hintakaan ei ollut päätähuimaava, 23 euroa, ehkä olisin jopa odottanut näillä leveysasteilla erikoisemmasta pääraaka-aineesta valmistetun annoksen olevan hintavampi.

Annos oli mielestäni nätti ja houkutteli syömään.
Annoksessa listan mukaisesti siis pariloitua ankanrintaa, appelsiinikastiketta, pähkinä-kasvissalaattia ja yrttirisottoa. Ankkani tilasin mediumina.

Kokonaisuutena annos oli erittäin maukas ja juuri sopivan kokoinen.  Itse ankasta minun on ehkä vaikea sanoa tarkempaa arviota koska tämä oli ensikosketukseni kyseiseen raaka-aineeseen, mutta arvioin sen siis ihan perustasolta: hyvää oli, maku kohdallaan, ja kohtalaisen mureaa. Olen joskus kuullut mainittavan siitä että nahan tulisi ilmeisesti olla rapea, se ei ehkä tässä kohden toteutunut ja nahka jäi osin syömättä mutta minun ruokailuhetkeäni se ei haitannut. Lisukkeesta voin sanoa sen verran että yksinkertaista mutta todella maukasta sekin. Pähkinät täydensivät kasviksia jotka olivat minun makuuni sopivasti al dente. Appelsiinikastike oli myös maittavaa ja siitä todella maistoi appelsiinin. Pienen hetken tunsin suunnatonta kiusausta käväistä keittiössä kysymässä että miten kyseistä herkkua oikein valmistetaan... Yrttirisotto oli myös maultaan erinomaista, omasta mielestäni maistoin siinä ainakin salvian mutta en lähde vannomaan koska salvia ei ole minulle mikään arkipäiväinen yrtti. Itse en ole mikään suunnaton riisin ystävä, sen valmistus on viimevuosina koostunut vain sushiriisin keittelystä, mutta tästä lisukkeesta minä pidin. Otin sen haasteena itselleni, haluan palauttaa riisin ruokapöytäämme ja pyrkiä valmistamaan maultaan yhtä erinomaista risottoa.

Kokonaisuutena annos oli hyvä.

Palatakseni kirjoitukseeni Mistä kaikki alkoi mainitsin että noin neljässä viidestä ravintolareissusta tulee jonku ongelma. No ihan ongelmitta ei tämäkään sujunut. Puolisoni tilasi härkää ja halusi pihvinsä medium miinuksena, luonnollisesti. Jo annoksen saapuessa pöytään hän huomasi että pihvi on hieman kuivahkon näköinen, ja läpikypsähän se sitten oli. Tästä pääsemme seuraavaan arvioinnin kohteeseen eli Alman palveluun, joka oli yksinkertaisuudessaan hienovaraista ja sujuvaa. (toim.huom. tämä EI todellakaan ole joka kolkassa itsestäänselvyys). Mieheni vinkkasi tarjoilijan paikalle, esitti asiansa ja pahoittelujen kera hänelle tuotiin muutaman minuutin kuluttua uusi pihvi. Uusi pihvi oli oikein paistettu, ja se minkä me molemmat huomioimme erityisesti oli se että tarjoilija kävi vielä uudelleen varmistamassa kun pihvi oli leikattu että oliko kypsyysaste nyt oikea. Eli pieni ongelmatilanne tuli mutta se hoidettiin sujuvasti ja oikeaoppisesti, kuten koko palvelutilanne Almassa muutenkin.

Kokonaisuutena visiittimme Ravintola Almassa oli erittäin positiivinen, ja palaamme varmasti uudelleen. Seuraavalla kerralla Keittiökriitikko arvostelee jonkun muun annoksen ja rohkaistuu ehkäpä alkupaloihin ja jälkiruokaan saakka...

*****

Hotelli-Ravintola Alma

Ala Carte

Ruoka-annos 4 / 5

Palvelu 5 / 5

*****

Sieniretki

Nyt minä en enää yhtään ihmettele sitä miksi en löydä niitä niin paljon himoitsemiani kantarelleja vaikka miten silmäilen ympärilleni ja kuljen nenä maassa aina kun metsässä ollaan kävelemässä. Käväisin tänään sillä ainoalla varmalla sienipaikallani ja ensivilkaisulla totesin että no eihän täällä mitään ole. Toinen vilkaisu osoitti että no ehkä siellä pari sientä on. Tunnin konttaaminen ja ruohotupsujen siirtely tuottivat lopulta parin neliön alalta noin 3 litraa kantarelleja, puhdistettuna siis. Osa oli toki jo kuivuneita ja osa kovin roskaisia kun sienet kasvavat valtavan risukon ja heinikon alla, mutta puhdasta sientä tuli suunnilleen sen verran. Huomenna osa liitetään päivän ateriaan (josta seuraa sitten varmaankin päivitys tännekin) ja osa säilötään talven tulevia kantarelliherkkuja varten!

Mistä kaikki alkoi

Keittiökriitikko on laittanut ruokaa ja leiponut koko ikänsä. Viimevuosina ruokakulttuurin mullistuksessa Keittiökriitikkokin on saanut omaan keittiöönsä uutta näkökulmaa. Ennakkoluulot ovat karisseet ja uusia makuelämyksiä on tullut, kiinnostus ruokaan ja ruokakulttuuriin on vain kasvanut. Niin, nälkähän kasvaa syödessä, välillä tuntuu että pyöriikö siellä korvien välissä enää muuta kuin ruoanlaittoon liittyvät asiat. Aikaa palaa, rahaa palaa, eikä tässä mitään fitnessejä ulkonäönkään puolesta olla.

Olen suonut nämä asiat itselleni sillä perusteella että ruoka on minulle harrastus. Siinä missä joku pyyhkii hikeä otsalta jo valmistaessaan jauhelihakastiketta, Keittiökriitikko huomaa viettäneensä joskus useamman tunnin keittiössä edes ajattelematta asiaa sen erikoisemmin. Se nyt vain kuuluu elämään, Minun elämääni. Tällä hetkellä elämäntilanne sallii runsaan ajankäytön keittiössä mutta aina niin ei varmasti tule olemaan joten otetaan tästä rauhallisemmasta elämänvaiheesta kaikki irti!

Miksi Keittiökriitikko alkoi blogaamaan? Siinä hyvä kysymys. Vielä pari kuukautta sitten vannoin että en varmasti ala ja tässä sitä nyt kuitenkin ollaan. Tähän saakka olen päivittänyt omia ruokakuviani ja tarinoita Facebookiin kavereiden nähtäväksi, mutta nyt kun mukaan tuli tämä ajatus ravintolaruokien kuvaamisesta ja analysoimisesta niin idea muokkautui helpoiten esitettäväksi blogin muodossa. Blogi olisi myös kaikkien nähtävillä, toisin kuin fb-statukset. Blogi toimisi myös omana arkistona resepteille, ne olisi kerrankin pakko kirjoittaa ylös kun muuten tuppaa unohtumaan. En ole mikään reseptikokki mutta joskus on hankalaa alkaa toteuttamaan toisintoa siitä "täydellisestä suklaakakusta" jos ei ole palan kuvaa eikä kuvan palaa että mitä siihen tuli ja paljonko..

Blogin toinen päätehtävä on siis raportoida omista ravintolakokemuksista. Ajatus ravintoloiden arvostelusta lähtee siitä että Keittiökriitikko puolisoineen on saanut viimeisten vuosien aikana niin toivottoman monta kertaa huonoja ravintolakokemuksia. Huonoa tai keskinkertaista ruokaa ja huonoa palvelua. Toki erittäin positiivisiakin kokemuksia, mutta valitettavasti ne edustavat vähemmistöä. Asiakkaina olemme ihan tavallisia, emme vaadi mitään erikoisuuksia tai täydellisyyttä vaan ainoastaan sen että palvelu toimii ja ruoka on hyvää. Eli sitä mitä jokainen ruuastaan maksava asiakas vaatisi. Joskus näiden kahden perusasian täyttyminen tuntuu olevan ylivoimainen vaatimus.

Olemme miettineet vakavasti päällemme langetetun kirouksen mahdollisuutta, sitä täytyy pitää vaihtoehtona siinä vaiheessa jos keskimäärin neljässä viidestä ravintolakäynnistä tapahtuu joku kardinaalivirhe kuten toimitetaan väärä annos, tuodaan virheellinen lasku tai ruoka on kirjaimellisesti pohjaan poltettua. Nyt kun blogi pyöräytetään käyntiin niin alan raportoida  ravintolakokemuksista; mitä söin, millaista ruoka oli ja miten palvelu toimi.

Ja se tärkein: missä söin. Tarkoitus ei ole haukkua eikä lytätä vaan arvostella kokonaisuutta ruokaharrastajan/maksavan asiakkaan/amatöörikokin näkökulmasta ja sillä kokemuspohjalla mikä itseltä löytyy. Kovin useasti emme ravintoloissa käy, joten panostan päivityksissäkin määrän sijasta laatuun. En myöskään sulje blogista pois ketjuravintoloita, koska jos yhden asian olen tässä ruokamatkani varrella oppinut niin se on se että ravintolat ovat yksilöitä, kuuluivat sitten ketjuun eli eivät.

Toivotan tervetulleeksi kaikki blogin lukijat. Kommentoikaa, laittakaa sähköpostia, ottakaa rohkeasti yhteyttä, linkittäkää. Wish me luck!