Ota yhteyttä!

Contact:
ruokakriitikko@gmail.com

torstai 25. lokakuuta 2012

Naan-leipä

Naan on intialainen leipä. Intialaiset käyttävät leipää monin eri tavoin; sen voi päällystää erilaisin täyttein, siitä voi kääriä wrapeja, sitä voi kastaa keittoon ja sen avulla voidaan syödä myös curryja kastamalla leipää kastikkeeseen. Naan poikkeaa vehnäleivästä eniten siinä että valmistamiseen käytetään sekä maitoa että jogurttia jotka tekevät leivästä erityisen pehmeää. Valmis leipä voidellaan usein voilla tai gheellä eli kirkastetulla voilla. Leipää voi myös maustaa mielensä mukaisesti. Alkuperäinen ohje on Löytöretki intian keittiöihin-kirjasta, olen muokannut ohjetta hieman omaan käyttöön sopivaksi.

Tandooriuunin puutteessa (ellei jollain satu sellaista olemaan ;) ) paistamiseen kannattaa käyttää mahdollisuuksien mukaan pizzakiveä tai valurautapannua. Ellei näitä ole saatavilla niin tavallinen uunipelti käy vallan mainiosti.

Suomalaisittain ajattelisin että leipä sopisi (intialaisten ruokien lisäksi) erinomaisesti salaatin kanssa. Jos en karttelisi runsasta vehnän käyttöä niin noitahan söisi tuoreeltaan, ihan ilman mitään lisukkeita, vaikka miten monta. Itselläni juolahti mieleen käyttää nuo eiliseltä ylijääneet naanit täytettyinä kuin pitaleivät; mausteista broileria tai kebablihaa, jogurttikastike ja salaatti; ah ja voi!

Uunituoreita leipiä

Naan-leipä
6 keskikokoista leipää

250g vehnäjauhoja
(+jonkin verran leipomiseen)
1½dl maitoa
10g tuorehiivaa
½tl sokeria
½tl leivinjauhetta
½tl suolaa
1 muna
1rkl voisulaa
½dl turkkilaista/kreikkalaista jogurttia

seesaminsiemeniä
unikonsiemeniä
voisulaa

Sekoita maito ja jogurtti keskenään ja lämmitä seos kädenlämpöiseksi. Lisää sopivan lämpimään (37C) seokseen hiiva ja sokeri, sekoita ja laita odottelemaan pöydälle siksi aikaa kun valmistat jauhoseoksen.

Siivilöi jauhot kulhoon ja lisää suola ja leivinjauhe. Tee jauhojen keskelle kuoppa. Laita kuoppaan kananmuna ja 1rk voisulaa ja ala sekoittaa vispilällä. Sekoita keskeltä siten että jauhoja sekoittuu koko ajan mukaan. Kun seos paksuuntuu, lisää jogurttiseosta ja sekoita edelleen kunnes kaikki ainekset on käytetty ja sinulla on tasainen taikina.

Alkuvaiheessa

Taikina jää hieman löysäksi. Jauhota pöytä reilusti, kaada taikina pöydälle ja ala vaivata jauhotetuin käsin, muutama minuutti, kunnes taikina on pehmeää ja kimmoisaa.

Kulhosta kaadettu taikina

Vaivattu taikina

Jauhota käyttämäsi taikinakulho reilusti ja laita taikina sinne kohoamaan, vie kulho lämpimään paikkaan (takan/vesivaraajan tms päälle). Anna taikinan kohota liinan alla pari tuntia, kunnes se on 2-3 kertainen.

2h kohonnut taikina

Jaa taikina kuuteen osaan ja kohota liinan alla sen aikaa kun uuni lämpenee.

Kohonneet taikinapullat

Lämmitä uuni 200 asteeseen, jätä myös paistoalusta (pelti, pizzakivi tms) uuniin kuumenemaan, uunin keskitasolle. Muotoile taikinapullat käsin litteiksi noin 1cm paksuisiksi leipäsiksi. Sipaise jokaisen leivän pintaan hieman voisulaa, ripottele sitten siemeniä ja painele siemenet sormin kiinni leivän pintaan (muuten kaikki varisevat pois ennenkuin leivät ehtivät edes tarjolle). Siirrä leivät suoraan kuumalle pellille, paista 2-3 leipää kerrallaan. Paistoaika on noin 10 min, leivät ovat kypsiä sitten kun pinta saa hieman väriä.

Voitele uunista tulleet leivät voisulalla ja tarjoile lämpiminä. Säilytä leivinliinan sisällä, pidempiaikaiseen säilytykseen paperipussi on hyvä.

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Chocolate chip cookies - suklaamurupikkuleivät

Hankala sana suomentaa, chocolate chip cookie. Suomessa käytetään nimitystä suklaamurupikkuleipä. Itse en pidä nimitystä ihan oikeana siksi että kyseessä eivät ole suklaamuruset vaan suklaahiput, suklaapalat, karkea suklaarouhe tms. Pikkuleipien "the thing" on siis se että suklaapalaset ovat isoja ja niitä on paljon!

Amerikan mantereelle taas mennään, sieltähän ne parhaat keksinnöt tulevat eikä tässäkään tule poikkeusta. Pikkuleipien synty tosin oli vahinko, Ruth-nimisen rouvan oli tarkoitus valmistaa pikkuleivät siten että suklaa sekoittuu taikinaan ja tuloksena olisi suklaapikkuleipiä, mutta suklaa jäikin isoiksi paloiksi ja näin syntyivät suklaamurukeksit - Chocolate Chip Cookies.

Ohjeeni on jälleen suomennettu amerikkalaisesta reseptistä ja ainesuhteita on hieman muuteltu, tällä kertaa olen kääntänyt määrät desilitroiksi kuppien sijaan.


Chocolate Chip Cookies
n. 20kpl

100g voita
1dl sokeria
1dl fariinisokeria
1tl vaniljasokeria
1 muna
3dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
½tl suolaa
1½dl karkeaa tummaa suklaarouhetta (n.75g suklaata)
½dl pähkinärouhetta
1tl vettä

Pehmitä voi mikrossa. Laita kulhoon voi ja kaikki sokerit, vaahdota hetki. Sekoita toisessa kulhossa vehnäjauhot, leivinjauhe, suola ja suklaa- sekä pähkinärouhe. Yhdistä seokset, sekoita käsin kunnes taikina on murumaista. Lisää kananmuna ja vesi, sekoita käsin tasaiseksi taikinaksi. 

(tällä kertaa käytin Fazerin tummaa suklaata mutta kun teen pikkuleipiä uudelleen niin aion ehdottomasti kokeilla tummempaa suklaata, esimerkiksi Maraboun Premium 70%)

Valmis taikina

Pyörittele taikinasta uunipellille "lihapullia". Jätä reilusti väliä, pikkuleivät leviävät uunissa (omalle uunipellilleni mahtui 3x4 pikkuleipää).


Uuniin menossa

Paista 175 asteessa noin 10 minuuttia. Nostele pikkuleivät lastan avulla tasaiselle alustalle jäähtymään. Parhaimmillaan kylmän maidon kanssa!

Valmis!


tiistai 16. lokakuuta 2012

Diettipirtelö

Miksi tämä on diettipirtelö? Pirtelö on vähäkalorinen, täyttävä, hyvän makuinen, helppo valmistaa eikä siihen kyllästy kovin nopeasti. Tai ainakaan minä en ole kyllästynyt. ;) Täydellinen aamupalan, välipalan, iltapalan tai vaikka kevyen ja nopean lounaan korvike.

Pirtelö pitää kohtalaisesti nälkää, on todella helppo valmistaa ja ottaa mukaan ja juoma säilyy jääkaapissa pidempäänkin jos koko annos ei päivän aikana tule käytetyksi. Itselleni tärkeintä on helppous: kun nälkä ja napostelunhimo iskee voin surutta siemaista ison lasillisen juomaa ja taas jaksaa. Jos nyt lähdetään hifistelemään niin tämä on helppo tapa lisätä kalsiumin saantia ja edistää marjojen ja hedelmien syöntiä (joka ei valitettavasti ole minun bravuurini...). Kotimaiset marjat maistuvat kyllä tuoreeltaan mutta siihen se innostus sitten loppuukin, josko tällä keinolla saisi pakastimen antimia hyödynnettyä vielä paremmin. Avokado saattaa olla joillekin outo elementti, sen tarkoitus on tehdä pirtelöstä ruokaisampi ja täyttävämpi ja tuoda ruokavalioon hyviä rasvoja. Sen voi myös jättää pois mutta suosittelen ainakin kokeilemaan avokadoversiota.

Finelin ruokakorin avulla laskettuna koko annoksessa pirtelöä olisi noin 650mg kalsiumia kun naisen päivittäinen saantisuositus on saman lähteen mukaan 800mg. Juomasta voi tehdä todellisen kalsiumpommin lisäämällä siihen yhden D-vitamiinipurutabletin tai D-vitatippoja. D-vitamiinia tarvitaan kalsiumin imeytymiseen joten tässä olisi molemmat samassa paketissa.

Koko annoksesta tulee 3-4 isoa lasillista juomaa joten yhden annoksen keskimääräinen kalorimäärä on (annosten lukumäärästä riippuen) avokadopirtelönä 125kcal-160kcal ja ilman avokadoa 100kcal-130kcal. Koko reseptin kalorit ovat siis avokadon kanssa valmistettuna noin 500kcal ja ilman avokadoa hiukan alle 400kcal.


Mansikkapirtelö <3

Diettipirtelö
3-4 annosta

150g jäisiä mansikoita (tai mustikoita)
2dl maustamatota jogurttia (2,5% rasvaa)
3dl rasvatonta maitoa
1 keskikokoinen banaani
½ avokado
(makeutusta)
(D-vitamiinia)

Ohjeessa käytetään jäisiä marjoja sen vuoksi että pirtelö on parempaa jääkylmänä ja jopa hieman hileisenä, mutta mikään ei siis estä käyttämästä sulaneita tai tuoreita marjoja.

Mittaa kaikki aineet tehosekoittimen kulhoon tai tavalliseen kulhoon jos käytät sauvasekoitinta. Soseuta pirtelö ihan sileäksi, lisää halutessasi makeutusta. Muista että 1rkl sokeria sisältää noin 50kcal.

Itse olen lisännyt pirtelööni keinotekoista makeutusta mikä ei ehkä ole kovin hieno juttu, mutta koen että jos se tekee koko painonpudotusoperaatiosta aavistuksen mielekkäämpää niin sallittakoon se tällä erää.

Pumpkin pancakes - kurpitsapannukakut

Jonkin aikaa on ollut jo ajatus kokeilla valmistaa amerikkalaisia pannukakkuja ja kun näin jossain maininnan kurpitsapannukakuista niin idea pääsi toteutukseen. Amerikkalaiset pannukakut ovat meidän perinteisiä lettujamme huomattavasti paksumpia ja monesti ne nautitaan (vaahtera)siirapin kanssa, kun me suomalaiset käytämme lisukkeena erilaisia hilloja. Syksyistä twistiä pannukakkuihin saadaan keltaisesta kurpitsasta ja samaan tapaan pannukakuissa voisi käyttää myös porkkanaa. Valmistamiseen ei tarvita mitään erikoista, itse käytin perinteistä valurautaista lättypannua mutta pienten pannukakkujen valmistaminen onnistuu myös tavallisella pannulla sillä taikina on niin paksua että se pysyy muodossaan. Alkuperäisen reseptin mitat ovat amerikkalaiseen tapaan kupeissa eikä desilitroissa joten laitan ohjeen tässäkin kuppeina. Itse käytin mittaamiseen tavallista arabian muumimukia.



Pumpkin pancakes
20-25 pikkupannukakkua

noin 500g pala keltaista kurpitsaa
(=3/4 kuppia kurpitsasosetta)

1 kuppi vehnäjauhoja
2 rkl fariinisokeria
1tl leivinjauhetta
½tl ruokasoodaa
½tl kanelia
½tl inkivääriä
1/4tl muskottia
½tl suolaa
1 muna
3/4 kuppia maitoa
1rkl turkkilaista jogurttia
20g voisulaa
(voita paistamiseen)

Poista kurpitsasta kuori sekä pehmeä sisus siemenineen. Kuutioi hedelmäliha ja keitä/höyrytä se kypsäksi, soseuta tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella (kokeile kypsyys haarukalla, kurpitsa pehmenee lähes sosemaiseksi).

Sekoita keskenään jauhot, fariinisokeri, leivinjauhe, ruokasooda ja mausteet. Sekoita toisessa kulhossa maito, muna, jogurtti, jäähtynyt voisula ja 3/4 kuppia kurpitsasosetta. Yhdistä seokset tasaiseksi taikinaksi. Annan taikinan vetäytyä ½-1h huoneenlämmössä.

Voit käyttää paistamiseen mitä tahansa paistinpannua tai lettupannua. Kuumenna pannua ensin hetki täydellä teholla ja pudota sitten pannun teho noin puoleen (käytin tehoa 5/9). Lämpötila täytyy olla matalampi kuin suomalaisia lettuja paistaessa koska pannukakut ovat paksumpia ja liian kuumassa ne palavat ennenkuin kypsyvät. Valuta taikinaa voidellulle pannulle kunnes kakku on sopivan kokoinen. Paista kullanruskeaksi, käännä ja paista vielä hetki.



perjantai 5. lokakuuta 2012

Kasvispiirakka (feta-tomaatti)

Toiveena juhliin oli joku suolainen piirakka. Olen joskus vahingossa löytänyt tämän yhdistelmän, mahdoin tehdä jääkaapin antimista "jämäpiirakkaa" (jämäruoista muuten tulee useimmiten parhaita yhdistelmiä) ja huomasin että tomaatti, feta (käytännössä siis salaattijuustokuutiot) ja ruohosipuli ovat lyömätön yhdistelmä. Näin syntyi meidän perheessä nykyään paljon valmistettava kasvispiirakka joka on suosikkilistalla päihittänyt kinkkupiirakan mennen tullen.

Kuvan piirakat tummuivat ehkä hieman liikaa koska jouduin paistamaan kiertoilmalla useampaa piirakkaa kerralla ja paistoaika oli pidempi. Eli väri ei tarvitse olla noin tumma, riittää että täyte on kunnolla hyytynyt.


Feta-tomaattipiirakka
10-12 palaa

Resepti on mitoitettu noin 22cm (/) piirakkavuokaan. Reilusti isompaan (26cm+) vuokaan tee piirakka 1½-kertaisena.

pohja
100g voita
2dl vehnäjauhoja
½dl kaurahiutaleita (tai muita puurohiutaleita)
0,3dl ruokakermaa
1dl juustortaastetta
ripaus suolaa

täyte
5-7 kirsikkatomaattia
½-1dl salaattijuustokuutioita
10 ruohosipulin vartta
2 munaa
2dl ruokakermaa
1dl maitoa
1dl juustoraastetta
ripaus valkopippurijauhetta
ripaus mustapippuria
ripaus suolaa

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Pehmitä voi mikrossa ja sekoita kaikki pohjan ainekset keskenään tasaiseksi taikinaksi. Laita taikina hetkeksi jääkaappiin.

Valmista täyte: riko munat kulhoon ja vispaa niiden rakenne rikki. Lisää ruokakerma, maito, juustoraaste ja pippurit + suola sekä hienonnettu ruohosipuli. Lohko kirsikkatomaatit 4 osaan, valuta salaattijuusto ja jätä molemmat vielä odottamaan.

Painele piirakkataikina (vehnäjauhoja apuna käyttäen) vuokaan pohjalle ja reunoille. Esipaista pohjaa 225 asteessa 10-15 minuuttia, kunnes piirakka saa hieman väriä. Tämän jälkeen pudota uunin lämpö 200 asteeseen. Kaada kerma-munaseos piirakkapohjan päälle ja asettele viimeiseksi tomaattilohkot sekä juustokuutiot. Paista piirakkaa 200 asteessa noin 30 minuuttia tai kunnes täyte on hyytynyt.
Anna piirakan vetäytyä rauhassa, parhaimmillaan piirakka on kunnolla jäähtyneenä, ehkä vasta jopa seuraavana päivänä.

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Applepie, amerikkalainen omenapiirakka

Tämän syksyn omenasatoa on edelleen saatavilla. Sopivasti eräässä naistenlehdessä oli amerikkalaisen omenapiirakan ohje, eihän siinä vaihtoehtoja ollut kuin laittaa ohje koetukselle. Amerikkalainen omenapiirakka leivotaan siten että täyte leivotaan taikinan sisään kuten kuvasta on nähtävillä. Reseptiä muutin jonkin verran, alkuperäinen ohje siis MeNaisista. Leivonnaisen ulkonäkö ei ollut oikein houkuttava eikä koukuttava ja taikinakin epäilytti alkuvaiheessa, mutta kyllä siitä kelvollinen piirakka tuli (pienen muokkaamisen jälkeen ;) ), yksi parhaita mitä olen itse maistanut!


Applepie
10-12 palaa

taikina
5dl vehnäjauhoja
3rkl sokeria
ripaus suolaa
160g voita
4rkl vettä

täyte
800g omenakuutioita (kuorineen)
30g voita
1dl hillosokeria
1tl vaniljasokeria
tujaus kanelia
1rkl raastettua tuoretta inkivääriä (tai 1tl jauhetta)
1rkl valkoviinietikkaa
(tai 2 rkl sitruunamehua)
0.75dl maizenaa

tarjoiluun
tomusokeria
vaniljakastiketta

Mitoitin ohjeen 20cm (/) irtopohjavuoalle tai vastaavaan korkeareunaiseen piirakkavuokaan.

Valmista taikina: Sekoita keskenään kuivat aineet. Lisää nyppimällä huoneenlämpöinen voi kunnes taikinasta tulee murumaista. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi taikinaksi, laita jääkaappiin odottelemaan.

Sulata voi paistinpannulla tai kattilassa ja kaada päälle omenakuutiot. Lisää kaneli, inkivääri, sokerit ja etikka/sitruunamehu. Paista omenakuutioita keskilämmöllä, koko ajan sekoitellen, muutama minuutti. Siivilöi omenoiden päälle maizena, sekoita hyvin ja nosta kattila pois liedeltä.

Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Ota taikinasta 1/3 erilleen kansipalaa varten ja kauli jäljelle jääneestä palasta pohjalevy ja nosta se vuokaan. Kaulimiseen voi käyttää reilusti jauhoja ettei taikina tartu alustaan eikä kaulimeen. Levy saa olla hieman isompi kuin vuoan pohja että siitä muodostuu piirakalle myös reunat. Voit tasata reunoja veitsellä ja sormilla painelemalla.


Kaada omenatäyte piirakan sisään, voit jättää täytteen keskeltä hieman koholle.


Kauli lopusta taikinasta levy ja nosta se kuvan mukaisesti piirakan päälle.


Tämän jälkeen painele kansilevy piirakan reunoihin kiinni ja leikkaa veitsellä ylimääräiset pois. Tee piirakan kanteen reikiä haarukalla tai pyöreällä tyllalla. Paista piirakkaa uunin alatasolla 200 asteessa 40 minuuttia. Jos pinta tummuu liikaa ennenkuin paistoaika on lopussa niin peitä foliolla tai leivinpaperilla. Anna piirakan vetäytyä 1-2 tuntia viileässä (vaikkapa terassilla). Irrota piirakan reunat varovasti veitsellä vuoan reunoista ja poista rengas. Itse siirsin piirakan leivinpaperin avulla kakkuvadille ja piirakka oli jähmettynyt jo sen verran että leivinpaperin sai piirakan alta pois yksinkertaisesti vetämällä.

Tomusokeroi ennen tarjoilua, tarjoiluun paksua vaniljakastiketta tai jäätelöä. 


Kuten kirjoitin niin mikään silmän ilo tämä leivonnainen ei välttämättä ole mutta maku on kyllä kohdallaan ja täyte on sopivan makeaa ja mehevää. :) Mieleeni tuli vasta piirakkaa vuoasta irrottaessa että taikinan päälle olisi voinut varsin hyvin asetella kourallisen pekaanipähkinöitä ennen paistamista. Pähkinä sopii omenapiirakkaan ja ulkonäkö olisi ollut parempi.