Ota yhteyttä!

Contact:
ruokakriitikko@gmail.com

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Omenahillo (+herkkuomenapuuro)

Syksyn satoa on vielä saatavilla ja omenasato on tänä vuonna ollut jälleen hyvin runsas. Moni miettii että mihin sitä omenoiden kanssa oikein joutuu kun käyttötarkoitusta ei vain tunnu löytyvän. Tässäkin on tapahtunut teollistuminen: olemme syöneet niin monia vuosia kaupan mansikka- ja vadelmahilloja että olemme oppineet pois alkuperäisen kotona valmistetun tuotteen mausta. Itse valmistin 3 vuotta sitten runsaasta omenasadosta soseita ja pienen totuttelun jälkeen ei muita hilloja haluaisi syödäkään. Tapahtui sama kuin jäätelön kanssa: kotona valmistettua pitää "oikeana" makuna ja kaupan tuote taas maistuu ihan muulle.

Omasta soseesta tietää tarkalleen mitä se sisältää, ei väriaineita, ei säilöntäaineita, enemmän itse hedelmää ja vähemmän sokeria kuin monissa kaupan tuotteisssa. Esimerkiksi Dronningholmin omena-vaniljahillossa on sataa grammaa kohti vain 35g hedelmää, kun itsetehdyssä omenahillossa vastaava luku on noin 65g. Yksi tekijä on myös hinta: kaupan hillopurkki maksaa 2-4 euroa, samalla rahalla saa kotioloissa valmistettua useamman litran.

Kuorineen keitetyissä omenoissa säilyy syksyinen tuoksu sekä ihana syksyn maku. Sose vaatii noin 1-2 viikkoa lopulliseen maustumiseen, sinä aikana se mainitsemani syksyinen omenan maku tulee esiin, tätä makua ei vastakeitetyssä hillossa vielä ole. Itse olen säilönyt hillot pakastimeen ja ottanut sieltä rasia kerrallaan jääkaappiin, hillo säilyy jääkaapissakin todella pitkään, viikkoja ellei jopa kuukausia. Lajikkeina käytin sekalaisia, noin puolet oli valkeakuulasta ja puolet makeampia omenoita.

Olen myös valmistanut jälkikasvulle soseesta helppoa omenapuuroa (ohje alempana) ja se on maistunut nirsolle neidille erinomaisesti.



Omenahillo

2kg kotimaista pilkottua omenaa (noin 3kg puhdistamatonta)
2dl vettä
1kg hillosokeria
1rkl vaniljasokeria
3rkl sitruunamehua tai valkoviinietikkaa

Poista omenoista kanta ja siemenkota (mutta älä kuori!). Helpoiten tämä käy veistelemällä omenasta terävällä veitsellä siivuja siten että vain keskiosa jää jätteeksi. Omenaleikkuri ajaa saman asian ja nopeuttaa työtä moninkertaisesti. Ole puhdistamisessa huolellinen sillä siemenkodan palaset ovat kovia, eivät pehmene keitettäessä eivätkä soseudu joten ne jäävät ikäviksi roskiksi valmiiseen hilloon.

Mittaa ison kattilan ( 4l ) pohjalle vesi ja laita omenoita kiehumaan sitä mukaa kun perkaat niitä. Pidä kansi päällä kun keität. Omenat menevät keitettäessä kokoon joten jos sinusta tuntuu että kattila jää pieneksi niin odota hetki että omenat painuvat kasaan. Kun olet saanut kaikki omenat kattilaan niin lisää sitruunamehu/etikka ja keittele sosetta hiljaisella lämmöllä ½-1h, niin kauan että omenat ovat kunnolla pehmenneet.

Soseuta omenat sauvasekoittimella, lisää hillosokeri ja vaniljasokeri ja keitä vielä viitisen minuuttia hiljalleen sekoitellen.



*tee maustehilloa: ota valmiista omenahillosta muutama desi pienempään kattilaan ja mausta haluamallasi tavalla, lisää esimerkiksi 1tl kanelia tai 1tl inkivääriä
*korvaa 1/3 omenoiden määrästä porkkanaraasteella tai kypsillä karviaismarjoilla


Omenapuuro
kahdelle

2 annosta kaurapuuroa
4rkl omenahilloa
½tl kanelia
½tl vaniljasokeria

Keitä kaurapuuro (tai muu hiutalepuuro) pakkauksen ohjeen mukaan, mausta suolalla. Lisää omenahillo, kaneli ja vaniljasokeri ja sekoita.

4 kommenttia:

  1. Oonko tehnyt turhaa työtä, kun kuorin???? Ja huitaissut hyvät ravinnot kompostiin???
    (&%%¤##¤)
    -sirpa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se Sirpa vähän näin saattaa olla... ;) Jos hilloa malttaa keitellä sen verran että omput pehmenee ja sitten soseuttaa sauvasekoittimella niin kuoret eivät haittaa mitään, hillosta tulee silti samettisen pehmeää ja sileää. Uskonpa että osa siitä syksyisestä mausta ja tuoksusta, mikä hilloon jonkin ajan kuluttua kehittyy, tulee osittain juuri omenan kuorista.

      Poista
  2. Teinkin sitä jo tänään,( kuorilla)katsotaan nyt kun maustuu, miltä jonkin ajan kuluttua maistuu:)))

    Koitin myös vaniliatangolla keittää, mutta mielestäni ei maistunut yhtään vanilialta, joten heitin lopuksi kunnon vaniliajauheet joukkoon.

    Kanelitangosta jää hyvä maku.

    Nyt on kyllä omppuhilloa yli tarpeen, mutta onpa viemisiä Brysseliin ja Roomaan:)))))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno juttu että hillo onnistui! :)

      Jos oikeaa vaniljatankoa haluaa käyttää niin se kannattaa halkaista veitsellä ja raaputtaa ne siemenet (eli se musta massa siellä sisällä) soseeseen, maku tulee vahvempana. Toisaalta tuoreen vaniljan maku on hieman erilainen ja vahvempi joten kaikki eivät siitä välttämättä pidä ja sitä kannattaa lisätä vähitellen.

      Ei muutakuin hillot purkkiin ja maailmalle tuliaisia! :)

      Poista