Ota yhteyttä!

Contact:
ruokakriitikko@gmail.com

maanantai 7. tammikuuta 2013

Karamellipossua ja korianterisalaatti

Pahempi puoliskoni hankki minulle Tomi Björkin & Matti Wikbergin Farang-kirjan ja sieltä vihdoin ja viimein löytyi ohje josta aloin soveltamaan omaa karamellipossun reseptiäni. Minun on tehnyt mieli valmistaa ruokalajia siitä lähtien kun sitä viime kesänä Farangissa ensimmäisen kerran maistoin.

Soveltamaan jouduin siksi että ensinnäkään kaikkia raaka-aineita ei täältä suunnalta saa ja muutenkin muokkasin ohjetta itselleni käytännönläheisemmäksi. Ohje on nyt sellainen että tämän ruokalajin pystyy valmistamaan ilman suunnattomia taloudellisia investointeja, eli vaikka et laittaisi mitään muuta aasialaistyyppistä ruokaa kuin tämän annoksen niin sinun ei tarvitse etsiä tai ostaa isoa määrää erikoisempia raaka-aineita. Ohje sopii siis kaikille, ei pelkästään ruokaharrastajille ja aasialaisen ruuan ystäville. Itse olen aiemmin kärsinyt siitä ongelmasta että halutessani kokeilla yhtä uutta ruokalajia olen joutunut aina hankkimaan pussillisen sitä, pullollisen tuota ja purkillisen tätä. Sen vuoksi joskus oikaisen mutkia ja ennenkaikkea kokeilen mitä kaikkea voisi korvata ja millä.

(Vinkki E-P:läisille: Seinäjoen Citymarket Joupissa on hyvä valikoima etnisiä ruokatarvikkeita ja yrttejä ja sinne on avattu myös uusi Punnitse & Säästä-liike jonka valikoima erikoistuotteiden suhteen näytti olevan melko hyvä)

Hieman jäähtynyt Karamellikastike 

Alkuperäiseen ruokaan en osaa enää verrata koska muistikuvat siitä ovat melko hatarat, ruokailukerrasta on aikaa, mutta lopputulos tälläkin ohjeella on joka tapauksessa ehdottomasti yksi meidän perheemme suosikkiruokia. Jos saisin tarjota jollekin tuttavalle aasialaistyyppistä sapuskaa ensimmäistä kertaa niin tämä ruokalaji olisi ehdottomasti listalla! Possun kaveriksi tarjoiltiin yksinkertaista korianterisalaattia, ohje siihen löytyy possuohjeen alta. Lisukkeeksi ruokalaji kaipaisi vielä tukevarakenteisempaa salaattia, täytyy kehitellä kun seuraavaksi on aikaa ja energiaa. Riisi ei minun mielestäni tämän ruuan kanssa oikein sovi, mutta jos on tottunut hiilihydraattilisukkeeseen aterialla niin ehdottomasti kannattaa keitellä pari annosta basmatiriisiä.




Tässä siis oma versioni karamellipossusta, olen tehnyt tätä jo muutaman kerran mutta nyt vasta oli sellainen olo että olen niin varma reseptistä että uskallan sen julkistaa. Alkuperäisessä ohjeessa käytetään palmusokeria mutta minä olen käyttänyt jo pitkään muscovadosokeria. Sitä on saatavilla kaikista isommista marketeista, joistain pienemmistäkin saattaa löytyä ja hintaa pussukalla on alle 3 euroa. Muscovadoa voi ja kannattaa käyttää myös leivontaan fariinisokerin tilalla eli jos vähänkään leivot niin loppu ei jää pyörimään kaapin perukoille.

Aikaa possun valmistamiseen menee puoli päivää koska kypsennys kestää 3-4 tuntia ja jäähtymiseen saa varata myös tunnin-pari. Aktiivinen valmistusaika tosin on melko lyhyt eikä ruokalaji sisällä vaikeita työvaiheita. Erinomaista sunnuntairuokaa, aamupäivästä liha tulille ja illansuussa on valmista. :)

Karamellipossu
3-4 annosta

1kg porsaan etuselkää tai lapaa
(1dl rypsiöljyä)

haudutusliemi:
1 valkosipulinkynsi
pari viipaletta inkivääriä
5 korianterinoksaa
3 tähtianista
2tl merisuolaa
0,75dl muscovadosokeria
2dl valkoviiniä
1dl soijaa
1l vettä

karamelli:
300g muscovadosokeria
3 tähtianista
0,75dl vettä
1,5dl haudutuslientä

lisukkeet:
2 punaista chiliä
1rkl valkoviinietikkaa/riisiviinietikkaa
1tl sokeria
paahdettua sipulirouhetta

korianterisalaatti:
1 puntti korianteria
1 puntti thaibasilikaa
1 lime
chilin marinointilientä

1. Laita kattilaan liha ja liemen ainekset. Kuumenna hitaasti (6/9) kiehuvaksi ja hauduta kannen alla miedolla lämmöllä 3-4 tuntia.



2. Nosta possu leikkuulaudalle. Ota liemestä 3-4dl talteen ja kaada loput pois. Laita liemi viileään niin kauaksi kunnes rasva erottuu liemen pinnalle, anna possun jäähtyä leikkuulaudalla sen aikaa.


3. Poista lihasta näkyvä rasva. Leikkaa possu varovasti suupalan kokoisiksi paloiksi, yritä pitää palat mahdollisimman ehjänä.


4. Aloita karamellikastike: Mittaa kattilaan vesi, muscovado ja anikset. Keittele hetki kunnes sokeri on täysin liuennut. Lisää 1½dl siivilöityä haudutuslientä ja jätä karamelli kiehumaan miedolle lämmölle. Älä jätä kattilaa valvomatta sillä se kuohahtaa helposti yli ja varo polttamasta itseäsi sillä karamelli on todella kuumaa!


5. Sillä välin kun karamelli kiehuu valmistele lisukkeet ja salaatti; leikkaa chilit ohuiksi renkaiksi ja laita pieneen astiaan. Lisää etikka ja sokeri, sekoittele kunnes sokeri sulaa. Nypi korianterista ja thaibasilikasta lehdet kulhoon, purista niiden päälle hiukan limemehua ja lisää lusikallinen chilien lientä (halutessasi myös pari chilirengasta).

6. Karamelli on valmista kun se alkaa tarttua lusikkaan ja on hieman siirappimaista. Lopeta keittäminen ja jätä kattila ylläpitolämmölle (1/9).


7. Kuumenna 1dl öljyä pannulla, etsi valmiiksi siivilä ja sen alle kuumuutta kestävä astia. Friteeraa lihapaloja kunnes ne saavat kullanruskean värin, valuta sen jälkeen ylimääräinen öljy pois.

Lisäys;
Minä ja toinenkin reseptin kokeilija olemme yhtä mieltä siitä että friteeraaminen ei ole välttämättömyys, lihasta tulee maukasta myös uunissa grillivastuksen alla paahtaen. Eli jos haluat kevyemmän (ja paremman?) vaihtoehdon niin laita lihat foliolla peitetylle uunipellille, ripottele hieman suolaa pinnalle ja paahda 225-250 asteessa grillivastuksen alla kunnes lihat ovat saaneet väriä. Lusikoi karamellikastike lihojen päälle ja kääntele paloja että ne saavat kauttaaltaan makua.



8. Kaada lihat isoon kulhoon, lisää karamellikastike (säätele määrä oman maun mukaan), chilirenkaat ja 1-2 rkl paahdettua sipulirouhetta. Sekoittele varovasti nostellen kahdella lusikalla. Jaa liha kulhoihin tai tarjoile yhdestä isosta astiasta.


3 kommenttia:

  1. Moi! Vihdoinkin sain aikaiseksi kokeilla tämän reseptin! Hyvää oli, esikoisellekin kelpasi possupalat joten ei ihan huonoa voi olla =)

    Omia huomioita ja kysymyksiä:
    -miksi lientä piti ottaa 3-4dl vaikka tarve oli vain puolet tästä? Itse laitoin loput liemet pakastimeen, tiedä sitten jäävätkö sinne vai kuinka käy..

    -karamellin keittäminen kesti tosi kauan mielestäni.Lopputulos oli hyvä mutta jähmettyy ihan tajuttoman jäykäksi melko pian lautasella.Liekö keitin liian kauan vai onko normaalia?

    -karamellia olisi varmaan meidän talouteen riittänyt puolikaskin satsi, oli sen verran tujua

    -riisi sopi meidän mielestä ihan hyvin, käytössä normaali pitkäjyväinen kun muuta ei ollut, basmatin kanssa olis sopinu vielä paremmin.

    -friteeraus jäi väliin kun sain sulta vinkin siihen uunissa vastuksen alla käyttämiseen,toimi hyvin ja varmaan on terveellisempi vaihtoehtokin :)

    -ihana tuoksu tuossa tähtianiksessa! Mihin muuhun sitä vois käyttää?

    Terveisin siskokulta ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta! :):)

      Vastaan tässä kohta kohdalta:

      -Lientä otetaan talteen suurempi määrä kahdesta syystä; kun rasva erottuu niin varsinaisen liemen määrä tietenkin vähenee, ja riippuu vähän käyttämästäsi lihasta että miten iso osa liemestä on rasvaa. Toinen syy on se että liian paksua kastiketta voi tarvittaessa ohentaa kun lientä on vähän jemmassa. ;) Lientä kannattaisi kyllä pakastaa koska itse karamellikastiketta on turha valmistaa ilman haudutuslientä, se ei maistu millekään.

      -Karamellin keittäminen riippuu paljon kattilan koosta joten aikamäärettä on vaikea antaa. Aikaa kuluu kyllä, jos pitäisi arvioida ihan kylmiltään niin sanoisin että vartti nyt ainakin. Karamellin paksuus on vähän tekijän käsissä, jos se jähmettyi heti lautaselle niin ehkä oli turhan paksua. Nestettä voi lisätä vaikka teelusikallisen kerrallaan, ja lautaset voi esilämmittää uunissa mikä edesauttaa sitä että kastike ei jähmety heti kun ruoka pysyy kuumana. Sanotaanko että kuumana kastikkeen tulisi olla sellaista että se on vielä juoksevaa mutta kuitenkin selvästi tarttuu lusikkaan.

      -Hyvä saada palautetta karamellin määrästä. Olen todennut että määrä riippuu hieman lihastakin. Ribseihin meni enemmän kastiketta kuin kuutioidun uunilihan kanssa.

      -Lisään tuon uunissa kuumentamisen varsinaiseen ohjeeseenkin, olen uunia kokeiltuani samaa mieltä että frittaaminen ei ole välttämätön kun kyseessä on kuitenkin rasvainen liha. Ehkä jos lihaa syödään vain 1-2 pientä palaa niin frittaaminen on ok mutta jos liha syödään pääruoaksi niin uunissa grillaaminen riittää vallan hyvin.

      -Tähtianisreseptejä en ole hirveästi kokeillut, mutta olisiko tässä nyt haastetta etsiä reseptejä ja laittaa tähtianis uuteen tulikokeeseen! :) Ajattelisin että joku hedelmäinen broileriruoka voisi saada potkua tähtianiksesta, mutta mausteena tämä on kuitenkin sen verran vieras ja voimakas että täytynee etsiä joku valmis resepti mistä ainakin voi varastaa idean siemenen. ;)

      Poista
    2. Ja, lasten suustahan se totuus tulee että jos pienelle kriitikolle kelpasi näinkin erikoinen eväs niin eihän se voi olla muuta kuin hyvää... ;) <3

      Poista