Päätin toissapäivänä että nytpäs
tehdään prinsessaleivoksia. Huh! :)
Enpä tiennyt millaiseen urakkaan ryhdyin, sillä tarkoitukseeni sopivaa reseptiä ei ollut saatavilla. Sen sijaan yritys-erehdys-menetelmällä piti etsiä sopiva täyte ja sopiva pohja. Ensimmäinen erä ei onnistunut siinä mielessä että täyte oli liian löysä leikattavaksi ja pohja liian pehmeä. Toinen kierros korjauksineen onnistui hyvin ja leivosresepti oli valmis! Leivoksessa on siis kermavaahdosta ja creme patisseresta eli kondiittorinkreemistä tehtyä vanilja-valkosuklaatäytettä, vadelmamarmeladia, pähkinäinen pohja ja marsipaanikuorrute.
Tarvitset viipalevuoan (Heirolilta ainakin löytyy, kuva tässä) ja terävän veitsen leivosten leikkaamiseen. Resepti ei varsinaisesti ole vaikea mutta onhan siinä muutama eri vaihe, joten ehkä 50 hengelle en alkaisi leivoksia tekemään jos käytössä on vain yksi vuoka.
Prinsessaleivokset
8-10kpl
pohja:
2 munaa
0,75dl sokeria
1,25dl vehnäjauhoja
0,75dl pähkinä- tai mantelijauhetta
täytteet;
Creme Patissere;
3,75dl maitoa
4 keltuaista
1dl sokeria
1tl vaniljasokeria
½dl maissitärkkelystä
50g valkosuklaata
lisäksi;
2dl vispikermaa
3 liivatelehteä
3rkl maitoa
200g vadelmamarmeladia
250g marsipaania
tomusokeria marsipaanin kaulimiseen
halutessasi koristeluun tuoreita marjoja
Aloita creme patisseresta. Mittaa kaikki muut ainekset paitsi valkosuklaa kattilaan. Kuumenna seosta koko ajan reippaasti sekoittaen kunnes se sakenee ja pulpahtaa. Ota kattila liedeltä, lisää valkosuklaa ja sekoita kunnes valkosuklaa on sulanut. Laita kattila kylmään veteen tai pakastimeen jäähtymään.
Valmista seuraavaksi pohja. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Sekoita vehnäjauhot ja pähkinäjauho keskenään. Vaahdota munat ja sokeri erittäin kiinteäksi vaahdoksi. Lisää jauhot muutamassa erässä, sekoita taikinaa kauhalla nostelemalla ettei vaahto lässähdä. Levitä taikina uunipellille hieman suuremmalle alalle kuin mitä vuoan koko on. Paista noin 5 minuuttia. Kumoa pohja sokeroidulle leivinpaperille ja irrota paistopaperi. Jos paperi ei irtoa, kostuta leivinpaperia esim. märällä talouspaperilla.
Hahmota itsellesi vuoan koko... |
...ja levitä taikina. |
Varmista että kreemi on jäähtynyt, huoneenlämpöinen riittää. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma kiinteäksi vaahdoksi ja yhdistä kreemin kanssa, sekoita käsin, älä vatkaimella. Kaada 3rkl maitoa kahvimukiin, kuumenna mikrossa kiehuvaksi ja lisää kuivaksi puristetut liivatelehdet, sekoita hyvin. Kaada liivateseos ohuena nauhana kreemiin, sekoita jatkuvasti vispilällä.
Vuoraa vuoka tuorekelmulla ja kaada täyte vuokaan. Sekoita vadelmamarmeladi tasaiseksi ja nostele nokareita täytteen keskelle. Leikkaa kakkupohjasta vuoan kokoinen pala (käytä mittanauhaa apuna), sivele siihen kerros vadelmamarmeladia ja nosta pohja täytteen päälle hillopuoli alaspäin. Kostuta pohjaa kevyesti pullasudin avulla, voit käyttää pelkkää kylmää vettä tai halutessasi sokerivettä.
Aseta vuoan päälle kevyt paino ja laita jääkaappiin jähmettymään muutamaksi tunniksi tai yön yli. Pakastimessa kakku jähmettyy tietysti nopeammin, pitää vain huolehtia ettei kakku pääse jäätymään.
Ennen kumoamista, ripottele pohjan päälle hieman korppujauhoa tai pähkinäjauhoa etteivät leivokset tartu alustaansa. Laita leikkuulauta tai muu alusta vuoan päälle ja käännä ylösalaisin. Poista vuoka ja vedä kelmu varovasti irti.
Pehmitä marsipaania ensin käsissäsi parin minuutin ajan, muotoile se sitten pötköksi. Kauli marsipaanista oikean kokoinen levy, muutama cm reilumpi kuin mitä kakun peittämiseen menee. Mittanauha toimii tässäkin apuna (ota leveysmitta vuoan kuperalta puolelta.... ;) ). Hivuta kätesi marsipaanilevyn alle ja nosta se paikalleen, painele levy tiiviiksi ja tasaiseksi, erityisesti reunoilta. Poista ylimääräiset marsipaanipalat terävällä veitsellä.
Kuorruttamisen jälkeen kakun olisi hyvä levätä vielä pari tuntia jääkaapissa että marsipaani pehmenee hieman. Täyte on kuitenkin niin joustavaa että tuoreeltaan kuorrutettuna leikkaaminen on sanalla sanoen haastavaa.
Siivilöi päälle tomusokeria, leikkaa annospaloiksi ennen tarjoilua. Koristele halutessasi marjalla tai marsipaaniruusulla. Älä leikkaa liian kapeita paloja jos haluat tarjota leivokset pystyssä, kapeammat palat kaatuvat helposti.
Kuvassa versio II ((tai se mitä siitä on jäljellä)), siksi marsipaani eri sävyistä |
Oih, onpa söpöjä. Siitä on IKUISUUS kun viimeksi olen syönyt prinsessaleivosta. Madden häätkin menivät ohi ilman tätä herkkua, mutta pitää pitää mielessä kun jossain kahvilassa seuraavan kerran sattuu tällainen olemaan vitriinissä :)
VastaaPoista