Alkuperäinen resepti löytyi aikanaan Glorian Ruoka&Viinistä. Tätä on
meillä valmistettu säännöllisen epäsäännöllisesti, jäädäkseen resepti
on kuitenkin tullut. Joskus haluaa vain kevyempää ruokaa mutta
salaattikaan ei aina houkuttele, silloin laitetaan uuni tulille ja
kasvikset hautumaan. :)
Briamia ja valutettua valkosipulijogurttia |
Briami-nimellä löytyy lukemattomia reseptivaihtoehtoja ja kuvia, mutta varsin tarkkaa määritelmää ruokalajille ei löydy. Asiaa hieman tutkittuani tärkeimmiksi yhteisiksi nimittäjiksi nousevat peruna, kesäkurpitsa, tomaatti, mausteet ja tietysti valmistustapa eli uunissa hauduttaminen.
BRIAMI
3-4hlö
3 perunaa
1 porkkana
1 pieni kesäkurpitsa
1 paprika
1 iso sipuli
4 valkosipulinkynttä (tai pari yksikyntistä)
2 tomaattia
2rkl öljyä
1tl kuivattua timjamia (tai muutama oksa tuoretta)
½ ruukkua persiljaa
2-3 laakerinlehteä
1tl suolaa
½tl mustapippuria
1-2rkl sitruunan mehua
½dl vettä
lisukkeiksi sopivat mm.;
-mozzarella
-feta
-ricotta
-leipäjuusto
-turkkilainen/kreikkalainen jogurtti
-ranskankerma
-halloumi
Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Pese ja esikäsittele kasvikset; kuori ja pilko peruna, poista paprikasta kanta ja siemenet ja pilko, kuori ja lohko sipuli, pese ja pilko kesäkurpitsa, pese ja kuutioi tomaatit, kuori valkosipulit (yksikyntisiä voi myös hieman pilkkoa), pese ja pilko porkkana. Hienonna persilja.
Laita kesäkurpitsa erilliseen kulhoon odottamaan, muut vihannekset samaan astiaan. Lisää kasvisten päälle persiljasilppu, laakerinlehdet, timjami, mustapippuri, suola sekä 1rkl öljyä. Sekoittele hyvin. Öljyä uunivuoka ja kaada kasvikset sinne, lisää myös vesi.
Paista ½ tuntia, lisää sen jälkeen sitruunan mehu sekä kesäkurpitsat. Paista vielä ½ tuntia.
Tarjoile kuumana jonkun edellämainitun lisukkeen kanssa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti