Ota yhteyttä!

Contact:
ruokakriitikko@gmail.com

tiistai 26. elokuuta 2014

Kinder-juustokakku

Netissä on ollut viime aikoina paljon ohjeita erilaisille kinder-leivoksille ja piirakoille. Eilen suunnittelin tekeväni juustokakkua ja mieleeni tuli että mikseipä sitten kinder-juustokakku! Lapin lomalla tuli jo kokeiltua keksipohja dominoista joten yhdistetään sekin tähän kuvioon. Lopputulos oli melko suuhun sopiva, ja laitettuani kakkupalasta kuvan facebookiin alkoi reseptikyselyitä tulla. Tarkoitus ei ollut tehdä blogipäivitystä enkä seurannut mitään valmista ohjetta joten kaivelen muistini syövereitä että saan reseptin esille suunnilleen sellaisena kuin sen toteutin. :)

kinder-juustokakku
Kinder-juustokakku


Kännykkäkuva iltapalasta


Kinder-juustokakku
20cm-irtopohjavuokaan

1½ pötköä (n.250g) Domino-keksejä (Original)
50g voita

200g maustamatonta tuorejuustoa
3dl + 4rkl vispikermaa
0,75dl sokeria
1 keltuainen
60g Rainbow Delizione 78% suklaata
150g Marabou-valkosuklaata
5½ liivatelehteä
½dl maitoa

1. Vuoraa 20cm-irtopohjavuoka leivinpaperilla; laita leivinpaperi pohjan päälle ennenkuin napsautat vuoan reunan kiinni. Halutessasi leikkaa pitkät leivinpaperisuikaleet myös vuoan reunoille, ne pysyvät hyvin kiinni jos voitelet reunat ensin.

2. Murskaa Domino-keksit (yleiskone on tähän ihan pätevä) ja lisää sulatettu kuuma voi. Sekoita hyvin, kaada täyte vuoan pohjalle ja levitä kevyesti tasaiseksi kerrokseksi. Älä painele tai tiivistä,  muuten pohjasta tulee liian kova leikattavaksi.

3. Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. 
Pilko molemmat suklaat erillisiin pieniin astioihin (käytän itse jälkiruokakulhoja tai kahvimukeja). Mittaa kummankin suklaan päälle 2rkl kermaa. Lämmitä kulhoja mikrossa 30s kerrallaan kunnes kerma lämpenee ja suklaa alkaa sulaa. Varo ylikuumentamasta.

4. Vaahdota 3dl vispikermaa pehmeäksi vaahdoksi. Laita erilliseen kulhoon tuorejuusto, sokeri ja keltuainen, vatkaa näitä pari minuuttia. Lisää juustoseokseen sulanut valkosuklaa, vatkaa sekaisin. Lisää vaahdotettu kerma, sekoita sähkövatkaimella ja käytä tarvittaessa nuolijaa apuna. 

5. Kuumenna mikrossa kahvimukissa ½dl maitoa kiehuvan kuumaksi. Purista liivatelehdistä vesi ja liuota ne kuumaan maitoon. Kaada liivateliemi kakkutäytteeseen samalla sähkövatkaimella sekoittaen. 

6. Ota täytteestä noin 2dl erilleen, kaada loput vuokaan keksipohjan päälle ja siirrä heti pakastimeen jähmettymään. Lisää erilleen otettuun täytteeseen sulatettu tumma suklaa ja sekoita tasaiseksi. Odota että kakku jähmettyy hieman, 10-15 minuuttia (tällä välin voi vaikka tiskata ;) ) 
ja kaada tummasuklaatäyte kakun päälle. Tasoita lusikalla ja siirrä kakku jääkaappiin jähmettymään muutamaksi tunniksi.

7. Kuten moni muukin leivonnainen, tämä on parempaa vasta seuraavana päivänä mutta ei kakku syömättä jää vaikka samana iltana herkuttelisi ;)

20 kommenttia:

  1. Hei! osaatko sanoa voisiko tuota keltuaista korvata jollain ? mieheni kun on kananmunalle allerginen.. Tää näyttäis niin namilta!! :)

    VastaaPoista
  2. Heippa!
    Keltuaisen voi jättää pois. Sen tarkoitus on lähinnä tehdä tuorejuusto-sokeriseoksesta helpommin vatkautuvaa ja siten edesauttaa sokerin liukenemista ettei se jää rakeiseksi. Itselle tuo keltuaisen käyttö juustokakuissa on jäänyt tavaksi kun sillä tavalla olen oppinut sen tekemään ja joissakin ohjeissa kakkuun käytetään myös valkuaisvaahto. Voit vaikka lorauttaa ruokalusikallisen kermaa keltuaisen sijaan. :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos ohjeesta. Tein tätä, mutta pettymys oli kyllä suuri. Ihan hyvä olisi perus tuplasuklaakakkuna, mutta kinderistä ja tästä ei voi puhua samana päivänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!

      Eihän tämä varmaan suoraan kinderille maistukaan, nimitys tulee ehkä enemmän siitä että tässä on kahta suklaata yhdistelty hieman kinder-suklaata mukaillen. Jotkut kyllä ovat kommentoineet että maistuukin kinderille, mutta makuasioistahan me emme lähde kiistelemään! :) Kiva kun kuitenkin kokeilit reseptiä.

      Poista
  4. Voih...tämä oli niin hyvää että ihan suli suuhun!!! :) Kiitos ihanasta reseptistä, tätä meillä tehdään kyllä toistekin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti kommentistasi ja kiva että resepti miellytti :)

      Poista
  5. "Mittaa kummankin suklaan päälle 2rkl kermaa. Lämmitä mikrossa.. " Miten sait suklaan lämmitettyä kerman kera niin, ettei suklaa juoksetu pilalle? 3 levyllistä suklaata meni hukkaan kunnes tajusin että en onnistu, joten jätin kerman suklaasta pois kokonaan ja suklaan sulatus onnistui täydellisesti. Kakku nyt hyytymässä jääkaapissa, varmaan tulee kuitenkin hyvää.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kermaa ei saa kuumentaa liikaa, riittää että se lämpenee jonkin verran. Itselläni on usein pelkkä suklaa palanut mikrossa joten siksi aloin laittaa tilkan kermaa päälle ja siten olen onnistunut joka kerta. Riippuu varmaankin myös mikron tehosta, omani on vähän tuhnu ;) joten jos on oikein supertehokas mikro niin kannattanee käyttää vaikka vain 10-20sec kerrallaan kunnes sormella kokeillen kerma on lämmennyt. Sitten mikrosta pois ja sekoittelua. :) Kahvimuki on tässä hyvä koska se myös hieman varaa lämpöä. Paras tapa suklaalle olisi vesihaude mutta itse olen niin mukavuudenhaluinen että käytän mikroa, varsinkin kun leipoessa on muutenkin niin monta rautaa tulessa ja tiskiä tulee paljon.

      Poista
    2. Minusta on nimenomaan varmempi tapa sulattaa suklaata mikrossa kerman kanssa. Tällöin on pienempi vaara siitä, että suklaa palaisi. Kannattaa kuitenkin olla tarkkana ja kuumentaa esim. 30 sek. kerrallaan ja sekoittaa välillä.

      Poista
  6. Ihana resepti ja lopputulos!! Nappasin ohjeen talteen! 😛 Alimmaisen kerroksen tein digestivellä kun tykkään siitä juustokakuissa

    VastaaPoista
  7. Ihana resepti ja lopputulos!!! Nappasin ohjeen talteen! 😛 Korvasin alimmaisen pohjan digestivellä kun tykkään siitä juustokakuissa

    VastaaPoista
  8. Oletko koittanut tätä kakkua pienemmällä liivatemäärällä tai jopa kokonaan ilman? Mietin kuinka paljon suklaa jähmettää täytettä jo pelkilteen... -Merja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!
      En ole kokeillut juuri mitään leivonnaisia ilman/vähemmällä liivatteella, se on minulle niin luottojuttu! :) Liivate tekee täytteisiin sen geelimäisyyden joka helpottaa leikkaamista, eli vaikka kakun saisikin pysymään koossa muilla apuaineilla niin leikkaamisvaiheessa saattaa tullakin ongelmia.

      Poista
  9. Heippa!
    Kiitos todella paljon tästä ihanasta ohjeesta. Tein tätä eilen ja tänään on syöty, ja täytyy kyllä todeta, että aivan kertakaikkisen maittavaa kakkua tuli tällä ohjeella. =)

    VastaaPoista
  10. muuten ihan jees, mutta kinder-suklaassa ei ole valkosuklaata!!

    VastaaPoista
  11. Voisko tehdä etukäteen ja pakastaa.....

    VastaaPoista
  12. Vastaukset
    1. Heippa!
      En ole kokeillut juustokakkujen pakastamista mutta googlella varmaan löytyy kokemuksia asiasta! Jos muita juustokakkuja voi pakastaa niin varmasti tämänkin. :)

      Poista
  13. Ihana ohje, pakko kokeilla!
    Mua jäi vaan häiritsemään blogisi fontti, jota on hankala lukea.. Lukioille voisi olla mieluisempi lukea, jos olisi vähemmän silmillä pomppiva teksti. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa!

      Tarkoitatko tätä kommenttiosion fonttia vai mitä kohtaa tarkalleen?

      Poista