Ota yhteyttä!

Contact:
ruokakriitikko@gmail.com

perjantai 25. tammikuuta 2013

Parhaat Porkkanasämpylät (+pilkuntarkat ohjeet...)

Minä en tunnetusti ole kovin kummoinen hiivaleipuri. Pullaa nyt ehkä jotenkin joskus, sämpylöissä en ole kunnolla onnistunut oikeastaan ikinä. Tuloksena on ollut kivikovia seinään heitettäviä möhkylöitä joita edes rakas mieheni ei ole pystynyt aina syömään vaikka hän kohteliaasti aina yrittääkin. Ihan sama olenko jättänyt taikinan löysemmäksi tai kokeillut kaikkia mahdollisia temppuja, lopputulos nyt vain on ollut karmea tai vähintään sellainen että leivät ovat lopulta jääneet syömättä.

Mutta tänään! Tänään minä onnistuin ihan oikeasti! Olen ehkä kerran vuodessa kokeillut sämpylöiden leipomista ja kun se ei ole ottanut onnistuakseen niin olen odotellut taas sen vuoden ennen uutta yritystä. Tällä hetkellä minulla on sellainen olo että minähän alan leipomaan koko perheen leivät pakastimeen ihan itse, voi tätä voitonriemua! Minä päihitin hiivataikinan! :) :) :) Onneksi otin vaihekuvat ja painoin osapuilleen ohjeen mieleen niin saan kunnollisen päivityksenkin.

Ajattelisin että ratkaiseva tekijä tässä ei ollut niinkään itse ohje vaan se että todella alustin taikinan tällä kertaa kunnolla. Ensin vaivasin taikinaa noin 10min koneella, sitten muutaman minuutin alustaminen käsin. Kolmas alustaminen kohottamisen jälkeen ja viimeisen kerran kevyt vaivaaminen vielä pyöritellessä sämpylät muotoonsa.

No, siinä ne nyt kuitenkin on! Itse taisin syödä ainakin kaksi sämpylää ja aion illalla vielä popsia kolmannenkin mokoman...





Ohje sisältää porkkanasosetta. En suosittele korvaamaan sitä maidolla, sose on helppo tehdä vaikka etukäteen keittämällä pari porkkanaa ja soseuttamalla ne sauvasekoittimella. Sose antaa pehmeyttä ja mukavasti väriä ja makua. Olen tehnyt tällä ohjeella joskus ilman sosetta ja lopputulos ei ollut ollenkaan samanlainen.

Parhaat Porkkanasämpylät

22kpl

4dl maitoa (käytin rasvatonta)
1½-2dl löysää porkkanasosetta
3½dl porkkanaraastetta
½dl siirappia
2tl (meri)suolaa
50g hiivaa
½dl rypsiöljyä
13-14dl vehnäjauhoja

seesaminsiemeniä
unikonsiemeniä

1. Sekoita maito ja porkkanasose keskenään ja lämmitä seos kädenlämpöiseksi, varmista ettei se ole liian kuumaa ettei hiiva pala.
2. Lisää seokseen murusteltu hiiva, siirappi sekä suola ja vispaa voimakkaasti. Lisää 1dl jauhoja, vispaa edelleen, lisää taas 1dl jauhoja ja vispaa. Lisää tällä tapaa yhteensä 4dl jauhoja.
3. Siirrä taikina koneeseen pyörimään ja lisää 5dl jauhoja sekä porkkanaraaste. Jos teet taikinan käsin, lisää samat ainekset. Alusta taikinaa noin 10 minuuttia, siten että taikinasta tulee silminnähden sitkeää ja venyvää. Lisää öljy ja alusta vielä niin kauan että öljy on kunnolla sekoittunut taikinaan.

Ensimmäinen alustaminen valmis

4. Kaada taikina hyvin jauhotetulle alustalle. 2-3dl jauhomäärästä käytetään tässä vaiheessa; ripottele taikinan alle ja päälle lisää jauhoa kunnes taikina on sellaista että sitä pystyy vaivaamaan mutta se takertuu kuitenkin vielä käsiin.

Koneesta otettu taikina


Alustettu ja valmiina kohotukseen

5. Jauhota käyttämäsi taikinakulho ja laita taikina sinne kohoamaan. Voit öljytä kevyesti taikinan pinnan, tällöin se ei kuivu koppuraiseksi vaikka taikina olisi kohoamassa pidemmänkin aikaa. Laita kulho lämpimään paikkaan kuten takan päälle tai hieman lämmitettyyn uuniin, peitä liinalla. Anna kohota kaksinkertaiseksi.

Öljytty taikina laitetaan kohoamaan...

...parin tunnin kuluttua näyttää tältä!

6. Kaada taikina jauhotetulle alustalle ja vaivaa sitä reippaasti viitisen minuuttia. Lisää jauhoja tarpeen mukaan. Edelleen, taikinan ei tarvitse olla vellimäisen löysää, riittää että se alkaa takertua käsiin jos sitä vaivaa pitkään ilman jauhojen lisäämistä. Jos taikina ei takerru yhtään käsiin se on ehkä jo liian paksua.

Valmis!

Kuten kuvasta näkee taikina on sisältä edelleen tahmaista vaikka
ulkoapäin se näyttää kiinteältä ja jauhoiselta

7. Leikkaa taikina samankokoisiksi paloiksi. Itse käytän apuna keittiövaakaa, nämä sämpylät tein noin 80g painoisista taikinapaloista.


8. Laita pellille leivinpaperi ja ala pyörittelemään taikinapaloista palloja. Pyöritä taikinapalloa ensin kämmenpohjassa leivinalustaa vasten pientä voimaa käyttäen, sitten pyörittele vielä muutama sekunti kevyesti käsiesi välissä saadaksesi sämpylään sileän pinnan.


9. Kun ensimmäinen pellillinen on valmis, viimeistele sämpylät; leikkaa todella terävällä veitsellä pari viiltoa kunkin sämpylän pintaan. Sitten sipaise pullasudilla vettä jokaisen sämpylän päälle ja lopuksi ripottele seesamin- ja unikonsiemeniä. Voit painella siemeniä sormilla että ne tarttuvat paremmin eivätkä varise pois kypsästä sämpylästä. Peitä jo ensimmäinen pellillinen liinalla ja pyörittele loputkin sämpylät. Älä laita yhdelle pellille enempää kuin 9 sämpylää.


10. Kohota sämpylöitä lämpimässä paikassa liinalla peitettynä siten että ne kaksinkertaistuvat, ½-1h. Lämmitä tällä välin uuni 225 asteeseen.

Takan päällä kohotetut sämpylät


11. Kun sämpylät ovat kohonneet riittävästi, paista uunin keskitasolla 7-10 minuuttia. Tiedät että sämpylä on kypsä kun se saa jonkin verran väriä ja on pohjastakin hieman ruskistunut. Halutessasi voit paistamisen aikana sumuttaa sämpylät yhden kerran vedellä, se edesauttaa rapean kuoren muodostumista.

12. Ota sämpylät uunista, siirrä pois pelliltä, peitä liinalla ja anna jäähtyä rauhassa.

Keitä kuppi teetä, sipaise sämpylälle Oikeaa Voita ja nauti!





Chicken Tikka Masala

Kanaa Tikka Masala


Katsoessani keittokirjahyllyä kaappasin ensin Michel Rouxin Kastikekirjan mutta nyt ei kuitenkaan tehnyt mieli mitään "perinteistä" joten pienen pohdinnan jälkeen päädyin intialaiseen opukseen. Tapani mukaan selasin raaka-aineluetteloa ja mietin löytyykö omista varastoistani ja lähikaupasta kaikkea tarvittavaa. Lopulta päädyin suurimmalle osalle ainakin nimeltä tuttuun ruokalajiin, Tikka Masalaan. Tämä resepti on kaksivaiheinen (broileri valmistetaan ennen varsinaista kastiketta) ja tässä ei käytetä valmiita tikka-mausteseoksia vaan ruoka valmistetaan tuoreista raaka-aineista ja perinteisistä mausteista. Reseptiä voi myös soveltaa siten että valmistaa pelkän tikka-maustetun broilerin, se on erinomaista sellaisenaankin. Jos haluaa täyteläisen kastikkeen riisin tai naan-leivän kaveriksi niin kannattaa valmistaa koko resepti. Broileri vaatii kunnolliseen marinoitumiseen useita tunteja joten varaudu siihen ajallisesti.



Pari sanaa raaka-aineista ja mausteista. Itselleni tuskallisen hankala on löytää tuoretta korianteria, niin mielelläni kun sitä käyttäisin viikottainkin. Olen korvannut sen korianteritahnalla, annosten koristeluun se ei oikein sovi mutta makuaineeksi kylläkin. Garam masala-mausteseosta uskoisin löytyvän näiltä nurkilta jo isommista marketeista, oman maustesekoitukseni olen ostanut ruokamessuilta. Chilinä voi käyttää jauhetta, itse käytän kuivattuja minichilejä. Kardemumman palkoja en ole itse löytänyt enkä jaksanut netistä tilata, käytän niiden tilalla kardemumman siemeniä joita löysin lähikaupastani. En siis tarkoita meillä tunnettua pullamaustetta eli kardemummarouhetta vaan kokonaisia siemeniä. Rouhe on äkkiä liian voimakas mausteena, pieni ripaus ja koko ruoka maistuu pullataikinalle... Been there, done that. ;)

Pidemmittä puheitta, ohjetta tulemaan. Resepti on helppo eli jos raaka-aineet ovat saatavilla niin ongelmia ei pitäisi tulla!

Kanaa Tikka Masala
kahdelle

Tikka-broileri:

2 nahatonta ja luutonta broilerin filettä

1tl paprikajauhetta
1 pieni kuivattu chili TAI ripaus chilijauhetta
1rkl garam masalaa
2tl sitruunan mehua
2 valkosipulinkynttä
2cm pala inkivääriä (kuorittuna)
1rkl korianteritahnaa (tai 1dl tuoreita lehtiä)
½dl turkkilaista jogurttia
½tl suolaa

Tikka Masala-kastike:

1 pieni sipuli
n. 15kpl kardemumman siemeniä
1 valkosipulin kynsi
200g paseerattua tomaattia
1 pieni tomaatti
1tl garam masalaa
1 pieni kuivattu chili TAI ripaus chilijauhetta
1tl tummaa sokeria (palmu/intiaani/fariini)
1 maustemitta kanelia
1½dl kuohukermaa
1tl mantelijauhetta
1rkl öljyä

tarjoiluun:
sitruunalohkoja
(tuoretta korianteria)
basmatiriisiä tai naan-leipää


Aloita tikka-broilerista;
Pilko broilerifileet suupaloiksi ja laita kulhoon odottamaan. Valmista lopuista aineksista marinadi, helpoiten tämä käy tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. Ellet omista näitä voit käyttää huhmaretta tai veistä, tavoite on että lopputulos olisi tasainen tahna. Pyörittele broilerinpaloja marinadissa ja jätä marinoitumaan jääkaappiin mielellään vähintään 6 tunniksi.
ps. maista valmista marinadia ennenkuin sekoitat sen broilerin kanssa, huomaat miten monta kerrosta makuja yksinkertaisessa jogurttimarinadissa voi olla!

Sitruunan alla piilossa näkyy pieni ruskea kuivattu chili.
Yhdestä tuon kokoisesta chilistä tulee potkua isoonkin
ruoka-annokseen joten kannattaa lisätä kuivattua
chiliä varoen. Lisää saa aina mutta vähemmäksi ei
mitenkään.

Broilerit marinadissa

Kun broilerit ovat marinoituneet vähintään 5½h voit laittaa uunin lämpenemään 225 asteeseen ja aloittaa sitten kastikkeen valmistamisen. Tietenkin, jos on kesäkausi niin kanapalat kannattaa ehdottomasti laittaa vartaisiin ja grillata!

Kastikkeen valmistaminen; 
Kuumenna öljy kattilassa tai pienellä paistinpannulla. Pilko sipuli pieneksi ja paista sipulia sekä kardemummansiemeniä pannulla kunnes sipuli hieman ruskistuu. Lisää sitten hienonnettu valkosipuli ja paista vielä hetki.


Lisää paseerattu tomaatti, kuutioitu tuore tomaatti ja jätä kastike hautumaan kannen alle. Valmistele tässä vaiheessa mausteseos kastiketta varten; sekoita pienessä astiassa garam masala, chili, tumma sokeri, mantelijauhe sekä kaneli ja jätä seos odottamaan.

Öljyä uunivuoka ja asettele broilerinpalat vuokaan. Kypsennä kuumassa uunissa grillivastuksen kanssa kunnes palat saavat reilusti väriä.



Lisää nyt kastikkeeseen mausteseos ja keitä pari minuuttia.


Lisää kerma sekä broilerinpalat, hauduta vielä viitisen minuuttia ennen tarjoilua. Tarkista kastikkeen suolaisuus, todennäköisesti suolaa joutuu hieman lisäämään että kaikki maut varmasti nousevat esiin.


Laita jokaiselle lautaselle pari sitruunalohkoa/viipaletta, tuore sitruunan mehu täydentää kastikkeen. Jos tuoretta korianteria on saatavilla silppua siitä lehtiä annoksen koristeeksi.


Alkuperäinen resepti on peräisin Löytöretki Intian keittiöihin-kirjasta

perjantai 18. tammikuuta 2013

Snickers-jäätelöunelma

Jos pidät Snickersistä, pidät tästäkin! Kaloreita ei kannata edes laskea, tulee vain todella, todella paha mieli. Annoksessa lienee kolmea suurimman energiapitoisuuden omaavaa tuotetta mitä kulinaarinen maailma meille tarjoaa; toffeeta, maitosuklaaganachea ja pähkinöitä. Annosta hieman keventämässä ripaus jäätelöä... ;)
Jonkinlainen pähkinäjäätelökokeilu on ollut mielessä jo pidemmän aikaa ja nyt kun vihdoin bongasin itselleni huutokaupasta kunnolliset jäätelömaljat niin ajatus pääsi toteutukseen.

Suorastaan ylitsevuotava jäätelöannos...


Jäätelön voi ostaa valmiina tai tehdä itse. Jäätelön valmistamisen ohjeet tästä. Tässä tapauksessa tein jäätelön itse kun tarvikkeita sattui olemaan kaapissa mutta jos ostat kaupasta valmista vaniljajäätelöä niin anna sen pehmetä huoneenlämmössä ennen annosten kokoamista.

Kondensoidun maidon keittäminen toffeeksi ottaa aikansa, noin 3h, mutta on ehdottomasti ajan arvoista. Ellet ole aiemmin keittänyt toffeeta niin todettakoon että se on erittäin vaivatonta ja varmaa, onnistuu aina. Itse löysin kondensoitua maitoa jo lähikaupastani.

Snickersin makuiset jäätelöannokset
4 annosta

1l vaniljajäätelöä

1 tölkki kondensoitua maitoa (käytetään vain puolet)
150g suolapähkinöitä

140g maitosuklaata
1dl kermaa

Aloita kondensoidun maidon keittämisellä; irrota tölkistä etiketti. Laita tölkki kattilaan, peitä kokonaan vedellä ja laita liedelle kiehumaan noin 3 tunniksi (kannen alle). Älä valitse ihan sitä parasta Hackmania, tölkistä saattaa irrota keitettäessä etikettiliimaa joka voi olla olla hankala poistaa. Kun 3 tuntia on kulunut siirrä tölkki kylmään veteen jäähtymään.

Valmista ganache; mittaa kattilaan suklaa ja kerma, lämmitä miedolla lämmöllä sekoitellen kunnes suklaa sulaa. Siirrä kattila pois liedeltä mutta älä laita jääkaappiin.

Avaa toffeetölkki, ota puolet erilliseen astiaan ja lisää pähkinät toffeeseen.

Kokoa annokset; laita maljan pohjalle 1rkl toffeeta ja 1rkl suklaaganachea. Lisää jäätelöä parin pallon verran ja laita annoksen päälle vielä toiset lusikalliset toffeeta ja ganachea.

Vinkki:
Vaikka mieli tekisi niin älä laita toffeeta tai ganachea enempää koska annoksesta tulee helposti liian makea ja raskas (niinkun se ei sitä muutenkin jo olisi.....) ;)


maanantai 7. tammikuuta 2013

Karamellipossua ja korianterisalaatti

Pahempi puoliskoni hankki minulle Tomi Björkin & Matti Wikbergin Farang-kirjan ja sieltä vihdoin ja viimein löytyi ohje josta aloin soveltamaan omaa karamellipossun reseptiäni. Minun on tehnyt mieli valmistaa ruokalajia siitä lähtien kun sitä viime kesänä Farangissa ensimmäisen kerran maistoin.

Soveltamaan jouduin siksi että ensinnäkään kaikkia raaka-aineita ei täältä suunnalta saa ja muutenkin muokkasin ohjetta itselleni käytännönläheisemmäksi. Ohje on nyt sellainen että tämän ruokalajin pystyy valmistamaan ilman suunnattomia taloudellisia investointeja, eli vaikka et laittaisi mitään muuta aasialaistyyppistä ruokaa kuin tämän annoksen niin sinun ei tarvitse etsiä tai ostaa isoa määrää erikoisempia raaka-aineita. Ohje sopii siis kaikille, ei pelkästään ruokaharrastajille ja aasialaisen ruuan ystäville. Itse olen aiemmin kärsinyt siitä ongelmasta että halutessani kokeilla yhtä uutta ruokalajia olen joutunut aina hankkimaan pussillisen sitä, pullollisen tuota ja purkillisen tätä. Sen vuoksi joskus oikaisen mutkia ja ennenkaikkea kokeilen mitä kaikkea voisi korvata ja millä.

(Vinkki E-P:läisille: Seinäjoen Citymarket Joupissa on hyvä valikoima etnisiä ruokatarvikkeita ja yrttejä ja sinne on avattu myös uusi Punnitse & Säästä-liike jonka valikoima erikoistuotteiden suhteen näytti olevan melko hyvä)

Hieman jäähtynyt Karamellikastike 

Alkuperäiseen ruokaan en osaa enää verrata koska muistikuvat siitä ovat melko hatarat, ruokailukerrasta on aikaa, mutta lopputulos tälläkin ohjeella on joka tapauksessa ehdottomasti yksi meidän perheemme suosikkiruokia. Jos saisin tarjota jollekin tuttavalle aasialaistyyppistä sapuskaa ensimmäistä kertaa niin tämä ruokalaji olisi ehdottomasti listalla! Possun kaveriksi tarjoiltiin yksinkertaista korianterisalaattia, ohje siihen löytyy possuohjeen alta. Lisukkeeksi ruokalaji kaipaisi vielä tukevarakenteisempaa salaattia, täytyy kehitellä kun seuraavaksi on aikaa ja energiaa. Riisi ei minun mielestäni tämän ruuan kanssa oikein sovi, mutta jos on tottunut hiilihydraattilisukkeeseen aterialla niin ehdottomasti kannattaa keitellä pari annosta basmatiriisiä.




Tässä siis oma versioni karamellipossusta, olen tehnyt tätä jo muutaman kerran mutta nyt vasta oli sellainen olo että olen niin varma reseptistä että uskallan sen julkistaa. Alkuperäisessä ohjeessa käytetään palmusokeria mutta minä olen käyttänyt jo pitkään muscovadosokeria. Sitä on saatavilla kaikista isommista marketeista, joistain pienemmistäkin saattaa löytyä ja hintaa pussukalla on alle 3 euroa. Muscovadoa voi ja kannattaa käyttää myös leivontaan fariinisokerin tilalla eli jos vähänkään leivot niin loppu ei jää pyörimään kaapin perukoille.

Aikaa possun valmistamiseen menee puoli päivää koska kypsennys kestää 3-4 tuntia ja jäähtymiseen saa varata myös tunnin-pari. Aktiivinen valmistusaika tosin on melko lyhyt eikä ruokalaji sisällä vaikeita työvaiheita. Erinomaista sunnuntairuokaa, aamupäivästä liha tulille ja illansuussa on valmista. :)

Karamellipossu
3-4 annosta

1kg porsaan etuselkää tai lapaa
(1dl rypsiöljyä)

haudutusliemi:
1 valkosipulinkynsi
pari viipaletta inkivääriä
5 korianterinoksaa
3 tähtianista
2tl merisuolaa
0,75dl muscovadosokeria
2dl valkoviiniä
1dl soijaa
1l vettä

karamelli:
300g muscovadosokeria
3 tähtianista
0,75dl vettä
1,5dl haudutuslientä

lisukkeet:
2 punaista chiliä
1rkl valkoviinietikkaa/riisiviinietikkaa
1tl sokeria
paahdettua sipulirouhetta

korianterisalaatti:
1 puntti korianteria
1 puntti thaibasilikaa
1 lime
chilin marinointilientä

1. Laita kattilaan liha ja liemen ainekset. Kuumenna hitaasti (6/9) kiehuvaksi ja hauduta kannen alla miedolla lämmöllä 3-4 tuntia.



2. Nosta possu leikkuulaudalle. Ota liemestä 3-4dl talteen ja kaada loput pois. Laita liemi viileään niin kauaksi kunnes rasva erottuu liemen pinnalle, anna possun jäähtyä leikkuulaudalla sen aikaa.


3. Poista lihasta näkyvä rasva. Leikkaa possu varovasti suupalan kokoisiksi paloiksi, yritä pitää palat mahdollisimman ehjänä.


4. Aloita karamellikastike: Mittaa kattilaan vesi, muscovado ja anikset. Keittele hetki kunnes sokeri on täysin liuennut. Lisää 1½dl siivilöityä haudutuslientä ja jätä karamelli kiehumaan miedolle lämmölle. Älä jätä kattilaa valvomatta sillä se kuohahtaa helposti yli ja varo polttamasta itseäsi sillä karamelli on todella kuumaa!


5. Sillä välin kun karamelli kiehuu valmistele lisukkeet ja salaatti; leikkaa chilit ohuiksi renkaiksi ja laita pieneen astiaan. Lisää etikka ja sokeri, sekoittele kunnes sokeri sulaa. Nypi korianterista ja thaibasilikasta lehdet kulhoon, purista niiden päälle hiukan limemehua ja lisää lusikallinen chilien lientä (halutessasi myös pari chilirengasta).

6. Karamelli on valmista kun se alkaa tarttua lusikkaan ja on hieman siirappimaista. Lopeta keittäminen ja jätä kattila ylläpitolämmölle (1/9).


7. Kuumenna 1dl öljyä pannulla, etsi valmiiksi siivilä ja sen alle kuumuutta kestävä astia. Friteeraa lihapaloja kunnes ne saavat kullanruskean värin, valuta sen jälkeen ylimääräinen öljy pois.

Lisäys;
Minä ja toinenkin reseptin kokeilija olemme yhtä mieltä siitä että friteeraaminen ei ole välttämättömyys, lihasta tulee maukasta myös uunissa grillivastuksen alla paahtaen. Eli jos haluat kevyemmän (ja paremman?) vaihtoehdon niin laita lihat foliolla peitetylle uunipellille, ripottele hieman suolaa pinnalle ja paahda 225-250 asteessa grillivastuksen alla kunnes lihat ovat saaneet väriä. Lusikoi karamellikastike lihojen päälle ja kääntele paloja että ne saavat kauttaaltaan makua.



8. Kaada lihat isoon kulhoon, lisää karamellikastike (säätele määrä oman maun mukaan), chilirenkaat ja 1-2 rkl paahdettua sipulirouhetta. Sekoittele varovasti nostellen kahdella lusikalla. Jaa liha kulhoihin tai tarjoile yhdestä isosta astiasta.


torstai 3. tammikuuta 2013

Valkosipulivoi

Yksinkertainen ja aika erinomainen lisuke pihville tai leikkeelle. Kaupasta saa valmiinakin mutta itsetehty on aina parempaa! Ehkä nyt on hieman väärä sesonki, kesällä grillaamisen kulta-aikaan tämä löisi paremmin läpi mutta koska tässä keittiössä sitä tehtiin tänään niin ohje saa luvan päätyä blogiin koska muuten se unohtuu. Tämä valkosipulivoi on pehmeää ja sileää koska valkosipuli antaa vain makua voihin ja sen jälkeen sattumat siivilöidään pois.


Entercotepihvit, maalaisranskalaiset ja valkosipulivoi <3

Valkosipulivoi

100g voita
3 valkosipulinkynttä
½ nippua persiljaa

Pehmitä voi huoneenlämmössä tai mikrossa.
Murskaa valkosipulinkynnet veitsen lappeella niin ne on helpompi kuoria. Murskaa ja hienonna kynsiä hieman, sekoita ne sen jälkeen voihin (mielellään käsin, kertakäyttökäsine auttaa kummasti). Hiero tai sekoita voita pari minuuttia, jätä sen jälkeen huoneenlämpöön noin tunniksi ja sekoittele välillä.
Huuhtele persiljat todella hyvin, poista varret ja jätä lehtiosat kuivumaan talouspaperin päälle.
Painele voi siivilän läpi, silikonilasta toimii hyvänä apuna. Hienonna persilja pieneksi silpuksi ja lisää voihin. Levitä tasaiselle alustalle 2 kerrosta tuorekelmua, lusikoi voi kelmulle ja anna kohmettua hetki jääkaapissa. Kääri rullalle ja laita jääkaappiin jähmettymään. Leikkaa pötköstä paloja terävällä veitsellä.